Suomalaissukeltaja Mikko Paasi tuli heinäkuussa koko maailman tuntemaksi sankariksi, kun hän lähti vapaaehtoisena pelastamaan thaimaalaista juniorijalkapallojoukkuetta lähes mahdottomasta paikasta. Perjantaina julkaistava uutuuskirja kertoo huikean operaation lisäksi Paasin menneisyydestä, johon kuuluu traaginen tapahtumaketju.
Omistettu Jodelle (1971–1991)
Näillä sanoilla alkaa Mikko Paasin elämästä kertova kirja Sukellus valoon. Kirja kertoo Thaimaan operaatiosta, mutta kaiken taustalla on vuonna 1991 kuollut Jode, Paasin kaveri.
Tammikuussa vuonna 1991 Mikko Paasi oli 16-vuotias, kun hän otti ladatun aseen mukaan bussiin. Tuo hetki johti kaverin kuolemaan ja miehen kriisiin, joka varjostaa yhä tänäkin päivänä Paasin elämää.
Kirjan mukaan kohtalokkaana päivänä asetta oli toivonut mukaan illanviettoon juuri Jode, Paasin muutamaa vuotta vanhempi kaveri. Hetken päästä, kesken matkan, Jode, joka oli kaveripiirin johtaja ja monen idoli, kuoli Paasin syliin.
Paasilla oli metsästyskerhon jäsenenä aseenkantolupa ja heidän kotonaan oli luvallisesti erilaisia aseita. Tämä kiehtoi kaveripiiriä.
Bussissa numero 94 kaverijoukko valtasi bussin takapenkit, kuten asiaan kuului. Paasi istui Joden ja tämän tyttöystävän takana. Kirjassa kerrotaan, että jossain vaiheessa Jode kääntyi Paasia kohti ja pyysi tätä näyttämään revolveria.
Kun Paasi otti ladatun aseen kotelosta, se osui edessä olevan penkin selkänojaan ja laukesi.
Bussi numero 94 teki äkkijarrutuksen ja pysähtyi jonnekin kahden pysäkin väliin. Verta oli kaikkialla. Luoti oli osunut Jodea kasvoihin, ja Mikko piteli ystävänsä päätä sylissään. Matkustajat yrittivät tyrehdyttää verenvuotoa papereilla. Bussin ovet aukesivat. Ihmiset huusivat. Osa kavereista hyökkäsi Mikon kimppuun.
Kirjassa kerrotaan, miten Paasi pakeni bussista ja kaaosmaisesta tilanteesta. Hän pakeni peiton alle, sulki puhelimensa, kielsi tapahtumat. Hetken ajan hän pohti jopa oman elämänsä päättämistä metsästyshaulikko suussaan.
Totuus poliisiasemalla
Illan aikana Paasi valehteli jopa Joden vanhemmille, jotka tulivat tivaamaan totuutta huhuille. Aamulla totuutta ei voinut enää paeta.
Poliisiasemalta konstaapeli soitti ja käski tulemaan asemalle. Isä ajoi autoa ja autossa oli kovin hiljaista. Pasilan poliisiaseman ovet sulkeutuivat painavina takana ja Mikko tiesi, että oli tullut aika. Asemalla hän kertoi kaiken.
Kun Paasi istui tutkintavankeudessa, sellin ovessa luki, että ”syytetään murhasta”. Helsingin raastuvanoikeus päätti tapauksen törkeäksi kuolemantuottamukseksi. Teko luokiteltiin törkeäksi, sillä Mikko oli käsitellyt herkästi laukeavaa ja varmistamatonta asetta varomattomasti liikkuvassa bussissa. Hän sai yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta.
Verrattuna sisällä jyskyttävään syyllisyyteen tuomio tuntui ohuelta. Todellisuudessa tuomio tuntui elinkautiselta. Hän kulkisi seuraavat vuodet ryhtiä kumaraan painavan syyllisyyden kanssa. Omasta mielestä tulisi niiden vuosien aikana vankila, jonka kaltereita kiillottelivat kaveripiiristä tasaisin väliajoin tipahtelevat uhkaukset.
Kaverit käänsivät selkänsä
Joden hautajaisiin Paasi ei mennyt. Hän jäi kotiin kunnioittaakseen Joden vanhempia ja antaakseen läheisille rauhan surra.
Joku ihmetteli kovaan ääneen, että millainen on tyyppi, joka ei tule edes hautajaisiin. Toinen lähetti uhkauksen, että Mikolle kävisi huonosti, jos hän tulisi. Tilannetta oli mahdoton voittaa.
Paasi palasi lukioon, mutta puheen ampumisesta jatkuivat. Kaverit katosivat muutamaa lukuun ottamatta.
Kaikessa, mitä Paasi teki, hänellä kyti mielessä pelko menneisyyden tapahtumisen nousemisesta esille.
Vanha uutinen oli sulkenut monenlaisia ovia armeijasta ja urheilusta alkaen, eräs mainoskampanjakin peruttiin menneisyyden tullessa esille. Ravintoloissa sai pelätä kostoa ihmisiltä, joita ei edes tuntenut. Kerran häntä puukotettiin ravintolan edessä kaulaan.
Maailmalle menneisyyttä pakoon
Tämä kaikki vaikutti osaltaan siihen, että Paasi lähti hakemaan paikkaansa maailmalta. Lisäksi keväällä 2000 Paasin saama tuomio huumausainerikoksesta vahvisti päätöstä. Paasi sai 11 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen omaan käyttöön hankituista ekstaasipillereistä ja amfetamiinista.
Vuonna 2002 Paasi osti ensimmäisen sukelluskeskuksensa thaimaalaiselta naiselta 500 bahtilla eli 12 eurolla.
Pienellä saarella ei ollut ketään muistuttamassa menneisyydestä. Kului jopa päiviä, jolloin Mikko ei miettinyt vuoden 1991 tapahtumia oikeastaan lainkaan. Silti onnettomuus määritteli elämää. Oli vaikeaa katsoa itseään peilistä. Oma mieli ei ollut unohtanut kymmenen vuoden takaista tammikuista iltaa.
Jode oli mielessä myös luolassa
Hän kertoo, että Jode tuli mukana myös Thaimaan luolaan, kun hän oli mukana pelastamassa poikia. Murhaaja-viestejä ilmestyi Facebookiin.
Jode sukelsi vierelle pimeään luolaan. Kaikki palasi takaisin. Syyllisyys, epävarmuus, katumus. Kun on tarpeeksi monta kertaa huudettu päin naamaa, että on murhaaja, ihminen alkaa uskoa siihen itsekin. Tarve puskea eteenpäin ja halu auttaa oli silti vahvempi. Mikko eteni syvemmälle luolaan. Yksikään 13 ihmisestä sen perällä ei kuolisi hänen käsiinsä, ei hänen vuorollaan.
Viimeisin tapaus, jossa vanha tapaus tuli Paasia vastaan, tapahtui elokuussa Flow-festivaaleilla. Tuntematon mies tuli vastaan ja tönäisi kaikin voimin Paasia rintaan.
Kirja sisältää kuitenkin myös kertomuksia sovinnosta ja anteeksiannosta vanhan kaveripiirin keskuudessa. Myös Paasin vaimo sai kuulla miehen menneisyydestä pian ensitapaamisen jälkeen ja ymmärsi.
Kirjassa kerrotaan myös, että Paasi oli yhteydessä Joden vanhempiin vasta 27 vuotta tapahtumien jälkeen.
Kursiivilla merkityt kohdat ovat suoria lainauksia Sukellus valoon -kirjasta.
