Studio55.fin juontaja Pirjo Haapoja kertoo oman kokemuksensa kotihoidon tilasta Suomessa.
Minut ja serkkuni hälytettiin tätini luo juhannuksen alla. Tädillä oli monta sairautta, mutta nyt tulehdus oli pistänyt pään sekaisin, eikä hän selviytynyt kotona. Löysimme tädin kodista, joka oli kuuma kuin pätsi. Oli kesän kuumin päivä, mutta tukaluutta lisäsivät päällä oleva uuni ja kaksi hellan levyä. Täti ei muistanut mitä oli aikonut hellalla tehdä.
Tätini toimitettiin sairaalaan, jossa hän oli jonkin aikaa. Sitten sairaalan lääkäri ja fysioterapeutti päätyivät siihen, että täti pärjää hyvin kotona, kun kotihoitajat käyvät hoitamassa kolme kertaa päivässä.
Me ihmettelimme päätöstä, sillä tädin vasen käsi oli tullut voimattomaksi, hän ei pystynyt kohottautumaan tuolista eikä pystynyt liikuttamaan pyörätuolia. Hän ei myöskään kyennyt kävelemään kepeillä. Hänellä oli nielemisongelmia.
Selvisi, että sairaalassa kotikuntoisuutta oli testattu siten, että täti oli nostettu pystyyn ja pyydetty kävelemään muutama metri. Kävely onnistui, minkä perusteella täti pärjäisi kotona.
Parannusta liian myöhään?
Kotiutuksen jälkeen täti löydettiin yhtenä aamuna keittiön lattialta, josta hän ei ollut kyennyt nousemaan. Ajan ja paikan taju oli lisäksi poissa. Täti ei pystynyt soittamaan tai vastaamaan puhelimeen. Hän ei ollut syönyt, vaikka ruoka tuotiin valmiina kotiin. Hän ei selviytynyt pukeutumisesta eikä wc-käynneistä.
Kotihoitajat totesivat pian, että tätini kotona asuminen on suuri riski hänelle. He järjestivät hoitopaikan Koskelan sairaalaan. Siellä tädistä huolehdittiin kaikin tavoin; kohdeltiin kauniisti, varmistettiin hyvä asento, tehtiin ruoka helpoksi niellä. Täti pidettiin puhtaana ja kuivana, hänelle toimitettiin tuuletin ja radio. Hoitajat pitivät omaisiin jatkuvasti yhteyttä.