Studio55.fi-juontaja Pirjo jää eläkkeelle

Studio55.fi-tv-ohjelma päättää syyskautensa perjantaina 13.12. Ohjelman juontajalle Pirjo Haapojalle päivä on työuran viimeisiä: hän jää eläkkeelle. Valmistautuminen siihen käy kuin maratonille.

– Ajatus työnteon lopettamisesta kypsyi kesällä, kun eläkkeelle jääneen ja Espanjaan kahdeksi kuukaudeksi lähteneen ystävättäreni elämä alkoi vaikuttaa tosi kivalta. Mietin, miksi minä olen enää töissä, kun eläkeikäni on mennyt ohi aikaa sitten, Pirjo kertoo.

Päätös lopettaa ura, johon on kuulunut esimerkiksi kuvaussihteerin ja ohjaajan töitä neljällä eri kanavalla, on tuntunut vapauttavalta.

– Maailma jotenkin avautuu. Minulle vapautuu kymmeniä ja kymmeniä tunteja vain itselleni! En aio enää herätä aamulla kello 04.30 enkä mennä nukkumaan yhdeksältä illalla. Se on suuri parannus elämään. Minulle jää aikaa olla kavereiden kanssa. Kun kuulen hyvästä konsertista tai näytelmästä, ajattelen, että " tuonnehan voisi mennä". Ennen se oli vaikeaa, kun piti herätä niin aikaisin.

Pirjon mielestä eläkkeelle jäämiseen kannattaa suhtautua vakavasti.

– Itse valmistaudun siihen kuin maratonille! Olen hoitanut kuntoani jo viikkoja tekemällä jotain joka päivä. Juoksen, uin, pelaan tennistä… Aina ei jaksa lähteä ulos, mutta silloin jumppaan kotona. Haluan olla hyvässä kunnossa eläkkeelle jäädessä, koska silloin saan siitä enemmän irti.

Harjoittelu tuottaa jo tulosta.

– Olen huomannut, että voisin tehdä ihan loputtomasti kyykkyjä. Käveleminen ja istuminenkin tuntuu napakammalta. Olen nyt paljon paremmassa kunnossa kuin juontajaparini Mape, joka aikoinaan ohitti minut yhdessä osa-alueessa eli punnerruksessa Matti Heikkilän ohjaaman kuntokuurin aikana – haastan hänet koska tahansa!

Somea, valokuvia, kieliä ja kirjoja

Pirjolla riittää ideoita tulevan varalle.

– En tykkää sitoa itseäni aikatauluihin, mutta erilaisia opistokursseja voi tehdä omaehtoisesti kotipäätteellä haluamaansa aikaan. Alan opiskella kieliä, aloittaen saksasta. Olen myös päättänyt syventyä tietotekniikkaan ja mennä kursseille, joissa opetellaan valokuvan käsittelyä sekä sosiaalista mediaa – aion todella aktivoitua somessa, koska se on hyvä tapa pitää yhteyttä kavereihin.

Lisäksi Pirjo aikoo tehdä käsitöitä, matkustella ja lukea.

– Olen aina lukenut ihan massiivisia määriä kirjoja, mutta nyt valikoimani muuttuu. Minun ei tarvitse enää pohtia suolisto-ongelmia tai opiskella kilpirauhasen vajaatoimintaa tai sydänkohtauksen vaiheita. Saan lukea ihan mitä haluan, Pirjo iloitsee.

– Studio55.fi-ohjelman myötä olen kyllä omaksunut kirjallisuudesta yhden alueen, jota en ennen kovinkaan paljon harrastanut: sotakirjat. Niiden lukeminen on ollut tosi mielenkiintoista ja opettavaista.

"Olen tehnyt läksyni hyvin"

Ennen ideoidensa toteuttamista Pirjo rauhoittuu joulunviettoon. Hän viettää sitä viimevuotiseen tapaan rennosti.

– Menen mieheni ja siskoni kanssa Tampereelle. Haemme äidin hoitokodista ja hurvittelemme hänen kanssaan kylpylöissä ja ravintoloissa valmiissa pöydissä. Siitä tulee niin rento joulu kuin vain voi olla. En tee mitään itse.

Katsotaan vielä hetki taaksepäin: mistä Pirjo on ylpein koko työurallaan?

– Olen tehnyt läksyni hyvin. Siis perehtynyt aina aiheisiin niin perusteellisesti kuin annetussa aikataulussa on ollut mahdollista.

– Olen ollut valtavan työorientoitunut ihminen aina. Tai rehellisesti sanottuna kolmikymppisestä lähtien, sitä ennen pidettiin vain hauskaa, Pirjo nauraa.

Uusi juontaja haastattelee Pirjoa lähetyksessä.

Esittelyssä uusi juontaja 25:00

Lue myös:

    Uusimmat