STT:n tietojen mukaan raja-asioista vastaavat ministerit kokoontuivat tiistaina sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) johdolla neuvottelemaan Schengen-sääntelyn jatkamisesta rajoilla.
Asiasta on tiettävästi tarkoitus päättää valtioneuvoston istunnossa torstaina.
STT:n tietojen mukaan sisäministeriö on valmistellut rajavalvonnan jatkamista siihen asti, että uusi laki saadaan voimaan. Ministerit keskustelivat tiettävästi siitä, mikä olisi väliaikaisessa sääntelyssä perusteltu raja-arvo riskimaalle eli millaisen tautitilanteen maista olisi turvallista tulla Suomeen ilman karanteenia ja koronatestejä.
Nykyinen poikkeuslupa päättyy tämän viikon lopussa
Suomen nykyinen poikkeuslupa maahantulorajoituksiin Schengen-alueella päättyy sunnuntain jälkeen.
Siihen asti riskimaan raja on 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Se ei enää ole perusteltua, sillä Suomessakin tapauksia on jo 50 sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.
STT:n tietojen mukaan sisäministeriö on virkatyönä valmistellut esityksen rajavalvonnan väliaikaisesta jatkamisesta ja siinä rajaksi on ehdotettu kaksinkertaista ilmaantuvuutta Suomeen verrattuna. Se on sama kuin parhaillaan lausunnoilla olevassa hallituksen lakiesityksessä, jossa korkeampaa ilmaantuvuusrajaa tasapainotettaisiin kuitenkin lisätoimilla, kuten kentillä tehtävillä koronatestauksilla.
Ministerit keskustelivat tiistai-iltana tiettävästi siitä, voidaanko korkeampaan rajaan mennä ennen kuin uuden lain mahdollistamia keinoja on käytössä vai pitäisikö ilmaantuvuuden raja-arvo nostaa ensin esimerkiksi 50:een, mikä olisi sama kuin Suomen tilanne nyt.
