Aiemmin tuntemattomat päiväkirjamerkinnät antavat mielenkiintoista lisätietoa Stephen Hawkingin nuoruudesta.
Maailman kaikkien aikojen kuuluisimpien ja arvostetuimpien tiedemiesten joukkoon kuuluva teoreettinen fyysikko Stephen Hawking ei nuorena opiskelijana vakuuttanut isäänsä Frank Hawkingia suorituksillaan.
Itse asiassa Frank Hawking oli huolestunut nuoren Stephenin opinnoista. Frank Hawking valitti vuonna 1961 päiväkirjassaan, että "poika pyörii kotona ilman oma-aloitteisuutta eikä opiskele juurikaan".
Asia käy ilmi aiemmin tuntemattomista päiväkirjoista, jotka Frank Hawking oli kirjoittanut osittain salaisella koodikirjoituksella.
Aiheesta uutisoi The Guardian.
Kirjailija Graham Farmelo on kirjoittamassa Stephen Hawkingin elämäkertaa. Osana tutkimustaan Farmelo on saanut tutustua aiemmin tuntemattomaan aineistoon, joka ulottuu Hawkingin isän päiväkirjoista hänen äitinsä Isobelin kirjeisiin ja päiväkirjoihin.
Lue myös:
Tuore tutkimus Stephen Hawkingin kuuluisimmasta ennustuksesta: Kaikki mitä tiedät, olisi tuomittu haihtumaan
– Hänen iässään minulla oli palava kunnianhimo päästä eteenpäin, ja jos minulla olisi ollut edes puolet hänen eduistaan, olisin menestynyt paljon paremmin, Frank kirjoitti tuskaillen pojastaan.
Frank Hawking piti päiväkirjaa yli 60 vuoden ajan ja kirjoitti monia merkintöjä salakielellä, jonka Farmelo on onnistunut murtamaan.
