USA 2008. Ohjaus: Jon M. Chu. Käsikirjoitus: Toni Ann Johnson, Karen Barna. Kuvaus: Max Malkin. Leikkaus: Andrew Marcus, Nicholas Erasmus. Musiikki: Aaron Zigman. Tuotanto: Erik Feig, Jennifer Gibgot, Adam Shankman. Pääosissa: Briana Evigan, Robert Hoffman, Adam G. Sevani. Kesto: 99 min.
Nuorisolle suunnatut tanssielokuvat kierrättävät yleensä samaa perusjuonta: joskus tanssitaan köyhyydestä tähtiin ja useimmiten tavoitellaan mahdottomalta tuntuvaa unelmaa ja kukistetaan siinä sivussa rotuun, yhteiskuntaluokkaan tai sukupuoleen liittyviä ennakkoluuloja. Mielikuvituksellisempaa sisältöä tanssielokuvalta ei pidäkään vaatia. Step Up 2 the Streets kärsii eniten köyhästä käsikirjoituksesta ja näyttelijöiden karisman puutteesta.
Orpo teinityttö Andie asuu äitinsä ystävättaren holhouksessa. Andie lintsaa koulusta ja uhraa lähes kaiken aikansa katutanssiryhmänsä järjestämiin, kansaa hämmentäviin improvisaatioesityksiin julkisilla paikoilla. Illat hän notkuu Streets-nimisellä klubilla, jossa katutanssijaryhmät ottavat mittaa toisistaan. Holhoojan hyvä tahto ja ymmärrys alkavat olla finaalissa: Andielle on jo hankittu menolippu tätinsä luokse Texasiin. Selvittyään Maryland School of Artsin tanssilinjan pääsykokeista hän saa kuitenkin vielä yhden tilaisuuden osoittaa olevansa kadotetun luottamuksen arvoinen.
Briana Evigan näyttelee Andieta, jonka seksikkyyden korostamiselle kamera on kiitettävästi omistautunut. Hiphopista kun on kysymys, housut lököttävät sopivasti rivon alhaalla, ja kamera paljastaa mahdollisimman paljon päähenkilön hyvin treenattua vatsaa. Ongelma on se, että vaikka näyttelijät tanssivat kohtuullisen hyvin, kukaan heistä ei osaa näytellä. Lisäksi käsikirjoitus on niin alkeellinen (malliesimerkki siitä, miten käsikirjoitusta ei pidä tehdä), että on ihme, miten se on voinut läpäistä yhdenkään studion seulan.
Elokuvaa pystyy kiemurtelematta katsomaan vain silloin, kun henkilöt tanssivat. Tanssi ei ole häikäisevää mutta ihan kelvollista. Parhaat numerot nähdään alussa ja lopussa. Dialogi on täynnä toistaan kuluneempia latteuksia, joilla selitetään lähinnä henkilöiden taustoja. Pitääkö kaikkea selittää sanoin? Orpo tyttö ja koulun suosittu rikas poika löytävät katutanssin kautta ensin itsensä ja sitten toisensa. Mutta romanssi on kovin vaisu. Myös konfliktit eri ihmisten välillä ratkeavat kepeän helposti.
Tanssinumerot tuovat mieleen -esitykset sillä erotuksella, että stompilaiset ovat hiton paljon parempia. Ohjaajan suosimat taiteelliset kuvakulmat ja hidastuskuvat eivät aina toimi. on kuin elokuvan mittainen musiikkivideo.