Sovittuja huumeita etsinyt mies ampui vankikaveriaan suoraan silmien väliin – miehen selitykset vahinkolaukauksesta eivät uponneet hovioikeudessa

Rikospaikka-ohjelmassa perattiin laittomia ampuma-aseita.

Espoossa viime vuoden toukokuussa tapahtunut ampumavälikohtaus oli tappo, ei kuolemantuottamus, katsoi Helsingin hovioikeus. Vuonna 1996 syntyneen miehen kertomus vahinkolaukauksesta ei ollut ollut oikeuden mukaan uskottava.

Tapauksessa oli kyse ystävysten huumebisnesten selvittelystä. Tekijä ja uhri olivat ystävystyneet vankilassa, ja vapautumisensa jälkeen käyttäneet keskenään yhdessä säännöllisesti huumausaineita. Kaksikolla oli myös erilaisia kaupallisia huumausainetekemisiä, jonka johdosta uhrille oli muodostunut myös jonkinlainen velka. Oikeus katsoi taustalla olevan myös mustasukkaisuutta yhteisestä naispuolisesta ystävästä.

Etsi lakkaa, otti huumeita pantiksi

Mies oli saapunut uhrin asunnolle etsimään hänen aiemmin ostamaansa lakka-huumetta sitä kuitenkaan löytämättä. Hän oli ottanut asennosta sovitun lakkaerän pantiksi amfetamiinia ja huumaavia lääkkeitä ja ryhtynyt herättelemään asunnon sammunutta omistajaa.

Tämän jälkeiset tapahtumat ovat riitaisia. Mies oli ampunut ensin yhden laukauksen mukanaan kantamallaan Beretta-merkkisellä aseella. Mies kertoi kuljettavansa asetta usein mukanaan, koska huumausainekauppojensa vuoksi tarvitsi sitä itsepuolustukseen. Hänen kertomansa mukaan kyse oli varoituslaukauksesta päihtyneelle ja aggressiiviselle asunnon haltijalle.

Tämän jälkeen ampuja oli kertomansa mukaan pyrkinyt pois asunnosta. Asunnon haltija oli kuitenkin hänen mukaansa tavoitellut asetta, osunut siihen tai sitä pidelleeseen käteen ja aiheuttanut aseen laukeamisen.

Osui suoraan silmien väliin

Oikeus kuitenkin katsoi toisin. Laukaus oli osunut uhria lähes suoraan silmien väliin, etäisyyden ollessa 20–60 senttimetriä. Oikeus ei pitänyt uskottavana, että mieheen olisi osuttu näin tarkasti käteen lyömisen seurauksena. Lisäksi paikalta löydetyt ruutijäljet ja miehen kuolinasento eivät oikeuden mukaan tukeneet miehen kertomusta.

Miika Benjamin Huovila tuomittiin törkeän kuolemantuottamuksen sijaan taposta 10 vuoden vankeusrangaistukseen taposta, kolmesta ampuma-aserikoksesta, räjähderikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja eräistä muista rikoksista.

Lue myös:

    Uusimmat