Argentiinan pelaajien passinumerot julkaistiin.
Argentiina kohtasi tiistaina Alabamassa viimeisessä jalkapallon MM-kilpailuja edeltävässä ottelussaan Islannin. Protokollaan kuuluen maat toimittivat matsin alla pelaajalistat, joihin sisältyy tietoa futareista.
Toisinaan listat sisältävät myös pelaajien passinumerot. Tavallisesti yksityiset tiedot kuitenkin poistetaan näkyviltä ennen kuin listat jaetaan medialle.
Tällä kertaa tietoturva petti. Argentiinan pelaajalista julkaistiin pelaajien passinumeroiden kera. Useat tiedotusvälineet jakoivat nämä yleisölle, ja esimerkiksi supertähti Lionel Messin passinumero päätyi laajaan levitykseen hänen harmikseen.
Islanti välttyi vuodolta, koska sen toimittama pelaajalista ei sisältänyt passinumeroita.
Virheen on raportoitu olleen ilmeisesti ottelun järjestämisestä vastanneen Road to '26 -yrityksen vastuulla. Se on järjestänyt myös monia muita MM-turnausta edeltäneitä matseja Yhdysvalloissa.
Messistä Argentiinan vanhin maalaaja
Argentiina voitti Islannin 3–0. 70. minuutilla vaihdosta kentälle tullut Messi teki heti 72. minuutilla rangaistuspotkusta joukkueensa toisen maalin.
38 vuoden ja 11 kuukauden ikäisestä Messistä tuli Argentiinan historian vanhin maalintekijä. Konkari otti ennätyksen haltuunsa aikanaan kaksi kuukautta nuorempana osuman iskeneeltä Angel Labrunalta.
Argentiina pelaa MM-turnauksen ensimmäisen ottelunsa viikon päästä keskiviikkona Algeriaa vastaan.

