Yhdysvalloista annettiin varoitus ebolasta. Jos taudin vastaisia toimia ei tehosteta heti, seuraukset voivat olla vakavia.
Yhdysvaltain tartuntatautikeskus CDC varoittaa, että Afrikassa puhjennut ebola-epidemia voi surmata tuhansia kolmen kuukauden sisällä, mikäli taudin vastaisia toimia ei tehosteta kiireesti. Tautikeskuksen julkaisemista tiedoista uutisoi muun muassa ABC News.
Ebola aiheuttaa hengenvaarallista verenvuotokuumetta.
CDC:n mukaan ongelmia on tällä hetkellä muun muassa sairastuneiden eristämisessä.
CDC:n mallinnuksen mukaan tautitapaukset voivat kolmen kuukauden sisällä ylittää 20 000 tapauksen rajapyykin. Myös kuolleita voi tuossa ajassa tulla neljä tuhatta.
Mallin oletuksena on, että tauti pysyy nykyisellä epidemia-alueella.
– Jos laajoja toimia ei kiireesti aloiteta tartuntojen rajoittamiseksi, epidemiasta voi tulla yhtä raju kuin vuosina 2014–2016 läntisessä Afrikassa, jolloin tartuntoja oli yli 28 000 ja kuolleita yli 11 0000, CDC:n raportissa varoitetaan.
WHO julisti Kongon demokraattisessa tasavallassa puhjenneen ebola-epidemian vuoksi hätätilan toukokuun puolivälissä.
Tähän mennessä maassa on todettu reilut 450 tapausta ja 82 kuolemaa. Naapurimaassa Ugandassa tapauksia on raportoitu parisen kymmentä.
Yhdysvaltain CDC:n tekemien mallinnusten perusteella taudin uskotaan tarttuneen eläimestä ihmiseen ja alkaneen levitä helmikuun puolivälissä tai loppupuolella.
Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebola on Bundibugyo-tyyppiä. Ebolasta tunnetaan tällä hetkellä kuusi eri ”lajia”.
