Some tauolle ja lasten ääni kuuluviin – aikuisilla harhaluuloja onnistuneesta lomasta

Ennen kesälomaa perheen on syytä istua yhdessä alas ja tehdä lomasuunnitelma. Suunnittelu auttaa jokaista saamaan äänensä kuuluville, sanovat Väestöliiton asiantuntijat. 

Kesälomasuunnittelussa on tärkeää kuulla myös lasten mielipiteitä. Jokainen voi esimerkiksi esittää yhden toiveen lomaa varten. 

– Aina aikuiset eivät edes tiedä, mitä lapset haluavat ja pitävät tärkeänä, sanoo Minna Oulasmaa Väestöliitosta.

Hyvän loman ei tarvitse olla kallis ja rahaa vievä. 

– Vauva tahtoo iloiset, hauskat ja hupsuttelevat vanhemmat sekä hänestä kiinnostuneita aikuisia ympärilleen.

– Leikki-ikäisten kohdalla taas loman kohokohdat ovat usein erilaisia kuin aikuiset ajattelevat. Esimerkiksi Korkeasaaressa vanhempi on todennut lapselle, että katso nyt niitä maksullisia eläimiä äläkä taivaalla lentäviä lokkeja, Oulasmaa toteaa. 

Aikuisten olisikin hyvä päästä omista lomaodotuksistaan lasten suhteen, jotta lomasta ei tulisi suorittamista.

Sukulaisiin vai ei?

Anja Saloheimo Väestöliitosta sanoo, että kesäloman suunnittelussa on tärkeää miettiä, miten omat akut saa ladattua. Toiselle akkujen lataaminen voi tarkoittaa löhöilyä, toiselle taas mattopyykille menoa.

Toiseksi on mietittävä, mikä on itse kullekin sopiva sukulaisannos.

– Sitä helposti miettii, että kyllähän nyt kaikki meidän mökillämme viihtyvät, mutta toisen maaperällä oleminen voi olla joillekin jopa ahdistavaa.

Jos pariskunnan näkemykset eroavat suuresti sopivasta mummola-ajasta, kannattaa perheen jakautumista harkita. 

– Voisiko toinen olla esimerkiksi kaupungissa pari päivää yksin tai tehdä pienen matkan? Se palvelisi kaikkia aidosti.

Koko lomaa ei kannata kuitenkaan viettää erillään, sillä perhe tarvitsee lomalla myös yhteistä aikaa.

– Lapset kaipaavat jakamatonta aikaa vanhemman kanssa. Tärkeää on, että lapsi saa hetken, jolloin vanhempi omistautuu hänelle. Pienen lapsen kanssa se voi tarkoittaa vaikka kivien heittelyä veteen mökkirannassa tai murrosikäisen kohdalla ostosreissua, Saloheimo sanoo.

Koneet ja tabletit kiinni

Irtautuminen sosiaalisesta mediasta voi tehdä kesälomalla hyvää koko perheelle. Minna Oulasmaa kehottaakin perheitä pitämään digitauon. Kaikkea tekemistä ei tarvitse jakaa sosiaalisessa mediassa.

– Digitauko on aikamoinen vastaveto sille, miten nykyään lapset hiljennetään tabletin avulla. Lasten on kuitenkin hyvä oppia pitkästymään ja turhautumaan. Koko ajan ei tarvitse olla jotain viihdykettä.

– Kannattaa miettiä, mitä kaikkea voi tehdä yhteisellä ajalla. Perhe voi laittaa ruokaa, käydä retkellä tai pelata vaikka lautapelejä, mikä on hyvä vinkki etenkin murrosikäisten lasten kanssa. 

Lue myös:

    Uusimmat