Soinilta suullinen selvitys GPS-häirinnästä ulkoasiainvaliokunnalle – Venäjä kiistää syyllistyneensä häirintään

Kuinka yleistä on suurlähettiläiden puhuttelut? 1:47

Ulkoministeri Timo Soini antaa tänään ulkoasiainvaliokunnalle suullisen selvityksen Trident Juncture -sotaharjoituksen aikana tapahtuneesta GPS-häirinnästä.

Venäjän Suomen-suurlähettiläs kävi maanantaina ulkoministeriön valtiosihteerin Matti Anttosen puheilla keskustelemassa asiasta. Nyt keskustelujen antia puidaan valiokunnassa.

Tilanne tuli julkisuuteen kuun alussa kun Suomen lennonvarmistuksesta vastaava valtionyhtiö ANS Finland eli Air Navigation Services Finland julkaisi varoituksen laajasta GPS-suunnistuksen häiriöstä Lapissa. Varoitus ulottui Rovaniemen pohjoispuolelta pohjoiseen Norjan rajalle ja Kittilästä itään aina Venäjän rajalle asti.

Tieto GPS-häirinnän lähteestä tuli ensin Norjan puolustusministeriöltä, joka sanoo paikantaneensa häirinnän lähteen Kuolan niemimaalle Venäjälle. Ulkoministeri Soinin mukaan Suomella ei ole syytä epäillä Norjan tietoja. Myös Suomen puolustusvoimien tiedot tukevat Norjan ilmoitusta.

Venäjä kiistää syyllistyneensä häirintään. Kremlin viestintäpäällikkö Dmitri Peskov totesi mediatilaisuudessaan tapauksen kertovan jälleen kerran siitä että Venäjää on tapana syyttää ”kaikista mahdollisista kuolemansynneistä”.

– Säännönmukaisesti näille väitteille ei koskaan löydy mitään niitä tukevaa faktaa, Peskov sanoi.

Venäjä onkin vaatinut Suomelta todisteita siitä että syypää on juuri Venäjä.

Lue myös:

    Uusimmat