Sohvaperunat-tähti Veikko on kuollut 79-vuotiaana

Veikko Porolan kuolemasta kerrottiin Twitterissä.

Sohvaperunat-ohjelman Ukkiskerhosta tunnetun Veikko Porolan kuolemasta ilmoitettiin ohjelman Twitter-tilillä. Miehen kerrotaan nukkuneen pois hiljattain 79-vuotiaana. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Lämpimät osanotot Veikon perheelle ja läheisille koko Sohvaperunat-yhteisöltä, päivityksessä kirjoitetaan. 

Loppuvuodesta 2020 uutisoitiin, että Porola oli sairastunut koronaan. Porola asui senioritalossa Lauttasaaressa. Porola kertoi tuolloin MTV Uutisille olleensa tartunnan saatuaan täysin oireeton.

Sekä Porola että hänen vaimonsa kertoivat loppuvuodesta viettäneensä karanteenin omassa asunnossaan ja poistuneensa vain hetkellisesti haukkaamaan happea ulkoilmaan. 

– Ei tämä niin kauheaa ole, ollaan katseltu paljon televisiota, Porola kertoi tuolloin. 

Sohvaperunoista tuttua Ukkiskerhoa nähty sarjassa syyskaudella 2020 ollenkaan, sillä kerhoon kuuluvat seniorit kuuluvat riskiryhmään eikä tuotantoa voitu järjestää hoitolaitoksissa. 

Porola joutui myöhemmin sairaalaan, mutta kertoi Ilta-Sanomille vuoden lopussa päässeensä takaisin kotiin ja voivansa hyvin.

Lue myös:

    Uusimmat