Sofia Hellqvistin menneisyys glamourmallina aiheutti aikoinaan kohun Ruotsin hovissa – prinsessalta avoin tunnustus tv:ssä: "Olen käynyt läpi monta identiteettikriisiä"

Leppoisa tunnelma ristiäiskirkossa 0:12
Prinssi Alexanderin ristiäisissä oli leppoisa tunnelma

Prinsessa Sofia kertoo uudessa tv-dokumentissa, ettei siirtymä tosi-tv-tähteydestä prinsessaksi sujunut kivuttomasti.

Ruotsin prinssi Carl Philipin puoliso prinsessa Sofia on viimeistään kuluneen vuoden aikana ottanut vahvasti paikkansa kansalaisten sydämissä, kun hän kääri keväällä koronakriisin keskellä hihansa ja auttoi hoitohenkilökuntaa keskellä pandemiaa yksityissairaalassa.

Prinsessa on viime vuosina totuttu näkemään sosiaalisessa mediassa puolisonsa ja pariskunnan kahden pienen pojan kanssa suloisissa perhekuvissa. Sofian menneisyys on kuitenkin poikkeuksellinen: hän kilpaili vuonna 2005 tosi-tv-sarja Paratiisihotellissa ja tuli tunnetuksi myös glamourmallina.

Ruotsissa nousikin aikoinaan suuri kohu, kun prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin suhde paljastui, ja prinssi kommentoikin jopa parin häissä pitämässään puheessa koskettavasti suhteen alkuvaiheita.

– Joskus jokainen ihminen päättää tehdä ratkaisevan valinnan; valinnan, joka määrittää koko tulevaisuuden ja koskee sitä, kuka olet ja ennen kaikkea kuka haluat olla. Ja usein se vaatii rohkeutta. Rohkeutta on olla valitsematta helppoa polkua vain siksi, että se on helppoa, mutta rohkeus pysyä vaikealla tiellä, koska se on oikein, kuuluivat prinssin koskettavat sanat, joita pari muisteli myös kesäkuussa Instagramissa viidentenä hääpäivänään. 

Sofia myöntää uudessa tv-dokumentissa, ettei sopeutuminen prinsessan rooliin käynyt hänenkään puolestaan yhdessä yössä.

– Olen käynyt läpi monta identiteettikriisiä sen jälkeen, kun minusta tuli prinsessa. Olen joutunut pohtimaan monta kertaa, kuka minä todella olen, 35-vuotias prinsessa puntaroi dokumentissa.

TV4-kanavalla Ruotsissa ensi viikolla esitettävässä dokumentissa käsitellään prinsessan hyväntekeväisyystyötä Etelä-Afrikassa. Prinsessa perusti vuonna 2010 hyväntekeväisyysjärjestön, joka pyrkii ajamaan lasten oikeuksia ja turvaamaan näille parempia elinoloja.

Ohjelman tehnyt Renée Nyberg kertoo, että ohjelmassa käsitellään enemmän hyväntekeväisyyttä, mutta pureudutaan myös prinsessan elämän käännekohtiin.

– Keskustelimme prinsessan kanssa myös hänen elämänsä suurista käännekohdista sekä hänen taustaansa liittyvistä ennakkoluuloista, Nyberg lupaili.

Sofia kertoi myös vuonna 2017 vihasta, jota hän joutui kohtaamaan, kun suhde Carl Philipiin tuli julki.

– Se tuntui siltä kuin olisin törmännyt seinään, hän kuvaili eräässä podcastissa.

Hän kertoi tuolloin, ettei pystynyt täysin sulkemaan pois ajatuksistaan sosiaalisessa mediassa pyörineitä ilkeitä kommentteja.

– Se vaikutti minuun todella paljon, mutta toisaalta se on myös auttanut minua ymmärtämään, mitä kaikkea nuoret joutuvat nykyisin kohtaamaan arjessaan. Tämä on ongelma, johon monet ihmiset törmäävät nykyisin, prinsessa jatkoi.

Lähteet: ExpressenSe og Hør

Lue myös:

    Uusimmat