Söderblom jättää Lappeenrannan orkesterin

Kapellimestarin mukaan Lappeenrannan kaupungilla ei ole halua parantaa orkesteria. Jan Söderblom toimi taiteellisena johtajana seitsemän vuotta.

Kapellimestari Jan Söderblom eroaa Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisen johtajan tehtävistä. Hän on jättänyt asiasta kirjallisen ilmoituksen kaupunginjohdolle.

Söderblom sanoo tajunneensa, ettei kaupungilla ole halua kehittää orkesteria. Hän tapasi viime perjantaina kaupungin johtoa ja vakuuttui siitä, ettei se arvosta orkesterin taiteellista tasoa eikä kehittämisvisioita. Söderblomin mielestä säästövaatimukset ovat orkesterin kohdalla lyhytnäköistä politiikkaa.

- En näe, että tässä asiassa olisi minulla mitään vaihtoehtoja. Kaupungin mielestä orkesteri on nyt "sopiva", ihmettelee Söderblom.

Hän aloitti 21-jäsenisen orkesterin taiteellisena johtajana vuonna 2000. Erostaan huolimatta hän on luvannut hoitaa jo sovitut kapellimestarin tehtävät ensi kesään saakka.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Seppo Miettinen korostaa, että kaupunki pystyy turvaamaan orkesterin toiminnan nykylaajuudessa. Hänen mukaansa orkesteri on suurinta tukea nauttiva taidelaitos kaupungissa. Kaupungin tuki yhtä lippua kohden on 120 euroa.

Hän muistuttaa, että orkesterin toimintaedellytyksiä on pyritty parantamaan myös perustamalla Saimaa-Sinfonietta, joka on Lappeenrannan ja Mikkelin orkestereiden yhteenliittymä. Se on tuonut kaivattuja lisäresursseja suurempien orkesteriteosten esittämiseen.

Lappeenranta aikoo pikaisesti aloittaa uuden taiteellisen johtajan etsinnän orkesterilleen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat