Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuva on Suomen elokuvahistorian kallein. Vaikka elokuvaan uppoaa rahaa yli seitsemän miljoonaa euroa, elokuvan kuvausolosuhteet ovat olleet vaikeat, uutisoi Suomen Kuvalehti.
Tuntematon sotilas -elokuvan kuvaukset alkoivat kesällä 2016 Vekaranjärvellä ja jatkuivat lokakuussa Suomenlinnassa. Kuvaukset saatiin päätökseen kevättalvella 2017 Kuhmossa. Kuvaukset kestivät yli 60 päivää, kun alan keskiarvo on 20-30 päivää.
Suomen Kuvalehden julkaiseman selvityksen mukaan ainakin viisi henkilöä irtisanoutui kesän kuvausjakson jälkeen. Osa jätti tekemättä tarjotut sopimuksen seuraaville kuvausjaksoille.
Lehden mukaan irtisanoutumisten syinä ovat olleet muun muassa fyysinen ja henkinen uupuminen, huono ennakkosuunnittelu, asuinolosuhteet Vekaranjärvellä sekä työolosuhteet.
– En tunne ketään, jota ei väsyttäisi 20-päiväisen tuotannon jälkeen pitkään, niin mitä se on 40 päivän lähestyessä? Osa ihmisistä teki ihan sairasta päivää, yksi nimettömänä pysyttelevistä haastateltavista kertoo.
Kuvauksissa sattui myös vaaratilanteita. Autoja syöksyi ojaan. SK:n mukaan autoja ajoi usein harjoittelijat, joiden työpäivät saattoivat venyä yli 15-tuntisiksi. Kesäkuussa 2016 58-vuotias talkoolainen jäi ohjastamansa hevosen vetämien kärryjen alle ja menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Myös ohjaaja otteet saivat osakseen arvostelua.
