USA 2002. Ohjaus: Andrew Davis. Käsikirjoitus: Andrew Griffits, Peter Griffits. Kuvaus: Adam Greenberg. Leikkaus: Dov Hoenig, Dennis Virkler. Lavastus: Philip Rosenberg. Musiikki: Graeme Revell. Tuotanto: David Foster, Steven Reuther. Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Francesca Neri, Elias Koteas, Cliff Curtis, John Turturro, John Leguizamo. Kesto: 108 min.
Arnold Schcwarzeneggerin tähdittämän toimintapläjäyksen Sivulliset uhrit ensi-iltaa lykättiin syyskuisten terrori-iskujen takia. Katastrofin jälkeisessä uuspatriotismin hurmoksessa tehtynä pätkä näyttäisikin jollain lailla perustellulta, mutta jo aiemmin valmistuneena leffa tuntuu melkoiselta reliikiltä, kaipuulta Rambojen ja muiden supersotilailla varustettujen nostatusten aikaan.
Leffassa Arnold esittää jenkkipalomiestä, jonka vaimo ja poika saavat surmansa kolumbialaisterroristien pommi-iskussa. Yhteiskunta antaa kaverille saapasta ja kutsuu kuolleita läheisiä sivullisiksi uhreiksi. Alkuasetelma tarjoaa kutkuttavan tilanteen pienen ihmisen taistelusta hallinnon tuulimyllyjä vastaan, mutta Artun saaappaissa palomies aloittaakin verenhimoisen kostoretken, jossa terroristit saavat kyytiä.
Moraalisesti ajatellen leffan sanoma on, että tappaminen on ok, kunhan sille löytyy oikeutus. Niinpä Arnoldin esittämä palomieskään ei emmi ensinkään käännellä vihollistensa niskoja nurin ja räjäyttää taloja maan tasalle. Kosto on juuri niin suloista kuin se on aina meille jenkkileffoissa opetettu.
Ohjaajaksi tekeleeseen on luultavasti rahasyötillä houkuteltu loistavan Takaa-ajetun tehnyt Andrew Davis. Sama tematiikka on Sivullisissa uhreissakin läsnä, mutta Arttu ei ole todellakaan Harrison Ford. Itävallan jätin suru välittyy ilmeellä, joka saadaan naamalle joko kovan urheilusuorituksen jälkeen tai silloin kun suuhun on ajettu jotain pahanmakuista. Teot puhuvat puolestaan ja niiden täytyy olla väkivaltaisia.
Anoldin vanavedessä pääterroristia esittävä Cliff Curtis, hänen vaimoaan tulkitseva Francesca Neri ja CIA-pomon rooli vetävä Elias Koteas näyttelevät rutiinisuoritukset. Pienet valopilkahdukset väläyttävät John Turturro Kolumbiassa hösäävänä pervertikkomekaanikkona sekä John Leguizamo huumetehtaan pyörittäjänä.
Leffan Suvantokohdissa vatuloidaan väkivallan oikeutusta ja valmistaudutaan seuraavaan taistoon. Turhaa siirappia ei siis Davis ole onneksi mukaan kelpuuttanut. Luonteenheikkouksille ei tässä pätkässä ole tilaa.
Arnold palaa siis vanhoihin hyviin päiviin, jolloin hän saattoi panna miehiä tasaiseksi hyvällä omallatunnolla. Ihmisen hahmossa ja ilman itseironiaa (vrt. End of Days) tämä kuitenkin on tappavan tylsää. Odotus kohdistuukin Terminatorin kolmososaan, jossa Arttu tulkitsee jälleen arvolleen sopivaa hahmoa, eli konetta.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: Sandrew Metronome