Sitoudu harkiten – kuntokeskus Elixia joutui korjaamaan sopimusehtojaan

Syksyllä kuntokeskuksiin riittää menijöitä ja ohjatuilla tunneilla on ruuhkaa. Kuntoaan kohentavan kannattaa kuitenkin olla tarkkana, millaisiin sopimuksiin sitoutuu kuntokeskukseen liittyessään.

Kuluttaja-asiamies on puuttunut kuntokeskus Elixian valituksia saaneisiin sopimusehtoihin. Sopimuksesta ei ole aina käynyt ilmi, mihin ja kuinka pitkäksi aikaa asiakas sitoutuu. Myös sopimuksen irtisanominen on ollut vaikeaa, vaikka asiakkaalla olisi ollut siihen perusteltu syy, kuten muutto tai sairaus.

Sopimuksen irtisanominen oli kohtuuttoman vaikeaa

Kuluttaja-asiamies huomauttaa, että sopimuksen irtisanominen oli Elixiassa kohtuuttoman hankalaa, koska asiakkaan piti mennä tekemään se henkilökohtaisesti kuntokeskukseen. Nyt asiakas voi tehdä irtisanomisen myös postitse lähetettävällä lomakkeella tai sähköpostilla.

Aikaisemmin asiakas pystyi irtisanomaan sopimuksen kesken sopimuskauden ainoastaan silloin, jos hän muutti paikkakunnalle, jolla ei ole Elixia-keskusta tai jos hänellä oli pysyvä, vähintään vuoden kestävä liikuntakyvyttömyys. Huomautuksen jälkeen määräaikaisen sopimuksen voi purkaa Elixiassa muidenkin vastaavien ennakoimattomien elämäntilanteiden perusteella eli silloin, kun pelkkä keskeyttäminen ei ole perusteltua. Tämä edellyttää kuitenkin aina tapauskohtaista harkintaa ja sitä, että kuluttaja pystyy esittämään purkamiselle hyväksyttävän todisteen

Ilmainen harjoittelujakso sitouttikin vuodeksi

Kuluttaja-asiamies odottaa, että alan muut toimijat seuraavat Elixian esimerkkiä ja luopuvat kuluttajansuojalain vastaisesta markkinoinnista. Elixia ei enää jatka ilmaisen harjoittelujakson mainostamista, mikä on todellisuudessa tarkoittanut 12 tai 24 kuukauden määräaikaiseen sopimukseen sitoutumista.

Laki myös velvoittaa kertomaan hintojen kertomisen verkkosivuilla, mutta läheskään kaikki kuntosalit eivät niitä ilmoita.

Kymppikortteja ja kuukauden sopimuksia suositellaan

Kuluttaja-asiamies pitää hyvänä suuntauksena sitä, että yhä useampi kuntokeskus ei sido asiakasta pitkiin sopimuksiin, vaan tarjoaa myös esimerkiksi kuukauden tai kymmenen kerran kortteja. Tämä lisää kuluttajien mahdollisuuksia käyttää ja vaihtaa joustavasti kuntokeskusta omien tarpeidensa mukaan.

Jo kaksi vuotta sitten kuluttaja-asiamies laati linjauksen kuntokeskusten sopimusehdoista ongelmien vähentämiseksi. Osa kuntokeskuksista ei edelleenkään noudata linjauksen periaatteita, mutta osa on korjannut sopimusehtonsa ja markkinointinsa kuluttaja-asiamiehen vaatimusten mukaisiksi.

Lue lisää:

MTV3 Koti:

Lähde: Kuluttaja-asiamies

Kuva: Shutterstock

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat