Sihvonen: Jouko Myrrä söi Karri Kiven – "Nyt Ilveksen hulvattoman hauska luokkaretki on ohi"

On selvää, että Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela, toimitusjohtaja Risto Jalo, päävalmentaja Jouko Myrrä ynnä muut asianosaiset tekivät ainakin jossain määrin – selitän tuonnempana, miksi 'jossain määrin' – virhearvion käsillä olevan sesongin alla, kun tupsukorvat päättivät panostaa todella voimakkaasti niin kutsuttuihin Pohjois-Amerikan lainoihin.

Ei mikään joukkue kestä sitä, että riveissä ensin pelaavat pelaajat kuten Arttu Ruotsalainen, Juuso Välimäki, Joona Koppanen, Barret Hayton, Lassi Thomson ja ennen muuta maalivahti Lukas Dostal – ja yhtäkkiä he ovatkin poissa kokoonpanosta.

Sillä tavalla turvautuminen Pohjois-Amerikan lainoihin oli vain 'jossain määrin' virhe, että me ulkopuolisethan emme tunne Ilveksen organisaation kokonaistilaa talouksineen päivineen. Ehkä oli välttämätöntä ottaa riviin saapuvilla olleita pelaajia, joiden hintalaatusuhde oli poskettoman hyvä sen lyhyen hetken, jonka he olivat Ilvestä auttamassa.

Sen sijaan on muuan ammattivirhe, jonka kanssa eläminen on etenkin Myrrälle mutta myös Koskelalle hankalampaa.

Kun oli suhteellisen selvää, että Pohjois-Amerikan lainat lähtevät ennemmin tai myöhemmin, Myrrä ja Koskela eivät nähneet, missä määrin lainapelaajat ovat se piste i:n päälle, joka mahdollisti Ilveksen muista joukkueista kovasti poikkeavan pelitavan, jota kutsuttakoon tässä nyt ensin kohteliaasti: jatkuvan liikkeen jääkiekoksi.

Melkeinpä saman tien, kun lainapelaajat lähtivät, jatkuvan liikkeen jääkiekon pelaaminen alkoi käydä Ilvekselle mahdottomuudeksi.

Oikeastaan Myrrän ja Koskelan olisi pitänyt tuntea SM-liigan lähihistoria. Jatkuvan liikkeen jääkiekon sulamista on käynyt Ilvestä paremmissakin piireissä. Tätä Meidän peliin kerettiläisenä suhtautuvaa pelitapaa koetti HIFK:ssa maineikas Raimo Summanen, joka nimesi pelikirjansa lennokkaasti: Luontoäidin lätkä.

Samaa kovaa vastustajien Meidän pelin opin Siperiaa on saanut ankarasti tuta myös Mikko Mannerin Kärpät, joka pyrki myös jatkuvan liikkeen lätkään Summasen HIFK:lle tyypillisellä kultaisten leikkausten liikeradoin organisoidulla pelitavalla.

On kohtalon ivaa, että tällä sesongilla melkeinpä viikolleen samoihin aikoihin sekä Ilves että Kärpät ovat joutuneet nostamaan kätensä pystyyn ikään kuin virheen merkiksi ja siirtymään jatkuvan liikkeen lätkästä jatkuvan peliotteen lätkään. Molempien valmennustiimeiltä kyseinen muutosvalmentamisen prosessi on edistynyt vaihtelevin tuloksin. Minun silmin Ilves on suoriutunut asiasta Kärppiä heikommin.

LUE MYÖS: Sihvonen: Onko tässä SM-liigan paras pelaaja? Jäätävän laukauksen taakse piiloutuu maagisia piirteitä

Tietojeni mukaan – pelaajalähteeni ovat pistämättömät tässä – Jouko Myrrä söi apuvalmentajana jo jonkin aikaa Ilveksen edellistä päävalmentajaa Karri Kiveä. Se kaikki tosin tapahtui erittäin pienin mutta määrätietoisin, ovelin ja vivahteikkain siirroin. Mutta mikään tuollainen ei jää nykyään niin tarkkasilmäisiltä pelaajilta huomaamatta.

Lopulta Myrrä kampesi itsensä kalifiksi kalifin paikalle, toki Koskelan ja muun seurajohdon pyynnöstä. Tarkkamuistisimmat muistavat, miten Myrrä myönsi silmät kiiluen ensimmäiset haastattelunsa päävalmentajaksi noustuaan. Siinä puhui kylmin huulin mies, jolla ei näyttänyt oleva vähäisimpiäkään tunnontuskia siitä, miten valmentajakollega Kiven oli juuri käynyt. En muista moista jäätävyyttä ennen nähneeni suomalaisessa jääkiekkoilussa. Sentään hieman vastaavassa tapauksessa HIFK:n Jarno Pikkarainen lausui muodolliset osanottonsa Ari-Pekka Selinille.

En ottaisi esiin Myrrän myyräntyötä, ellen aistisi sen jollakin tapaa juuri nyt häiritsevän Ilvestä. Myrrä ei olekaan enää hymyilevä lätkäjätkän vakuuttavaa hammasriviään vilautteleva velikulta, sen sijaan hän on näennäisen rento, oikeasti kireä valmentaja, jota Ilveksen hurja taistelu romahdusta vastaan syö lipeän lailla. Ollaan tilanteessa, jossa Myrrä selvästi kokee paljastuvansa. Ei ehkä myyräntyönsä suhteen, mutta jonkinlaisen osaamattomuutensa puolesta; sen suhteen, että onko tällä Kiven syrjäyttäneellä valmentajalla homma ylipäätään hallussaan.

Se on fakta, joka ei pala tulessakaan, ettei Myrrä kyennyt viemään tätä kautta läpi jatkuvan liikkeen jääkiekon pelitavallaan, vaikka hän sesongin alla uhosi jotenkin epäammattimaista kieltä käyttäen, ettei "tämä bändi soita hitaita".

Annan pisteet siitä, että Myrrä ja apuvalmentaja Marko Ojanen ovat vaikeuksien keskellä pyrkineet vetämään Ilveksen viisikot televisiokuviin. Tosin pelaaminen ei ole vielä läheskään riittävän toisteista. Ilves ei pelaa siinä mielessä joukkueena, että taiturimaisella Matias Maccellilla näyttäisi olevan vapaat kädet tehdä, mitä kulloinkin lystää. Hän pelaa monin kohdin eri peliä kuin muu joukkue. Samalla tavalla esimerkiksi jopa joku Antti Saarela pelaa hyvin arvaamattomasti pelitilanteita, tosin ei ollenkaan yhtä tuloksekkaasti kuin Maccelli.

Ilveksen nuorten poikien hulvattoman hauska luokkaretki on nyt pääosin ohi. Rehtori Myrrä on alkanut suitsia poikien hurjimpia kunnottomuuksia, mutta kaikkiin oppilaisiin uusi kuri ei päde.

Kun tuohon lisätään se, että luokkaretkeläislätkän eräs takuupelaaja oli huikea maalivahti Lukas Dostal, ja nyt uusin voimin maalinsuu enemmän tai vähemmän vuotaa, ei Ilveksen kevät näytä kovinkaan lupaavalta.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Arkkivihollisensa – isoveljekseenkin jo pidempäänkin tituleeratun – Tapparan Ilves kaatoi hienosti toissa kierroksella. Olkoonkin, että se tapahtui isoveljen päävalmentaja Jussi Tapolan merkittävällä avustuksella. Siinä pelissä Ilves aavistuksen palasi luokkaretkeläislätkäänsä, johon Tappara jostain aivan käsittämättömästä syystä vastasi miltei jatkuvan liikkeen pelaamisella.

LUE MYÖS: Tässä tulevat SM-liigan kuumimmat ulkomaalaisvahvistukset – "Hän oli yksi harvoista, joka löytyi kaikkien listoilta"

Kuulun niihin, jotka ovat odottaneet ja eräässä mielessä toivoneetkin – suomalaisen lätkän kokonaisedun nimissä –, että Tampereella olisi kaksi kovaa tasavahvaa joukkuetta. Tässä katsannossa se, mitä Ilveksen piirissä on tapahtunut parin viimeisen kuukauden aikana, panee ajattelemaan, että tässä kuvaamani toive on sittenkin etäämmällä kuin vaikkapa niinä edellisinä kausin, kun tupsukorvien päävalmentajan toimi Karri Kivi.

Sillä tavalla Ilveksen toivo kuitenkin vielä elää, että pelitavan puolesta on vielä edistettävää. Vajaallakin pelikirjalla tuntuu tulevan toisinaan voittoja. Katseet ja kovat odotukset – näyttöjä on nyt tultava – kohdistuvat päävalmentaja Jouko Myrrään.