Sienna Miller lopetti hienostelun: Palasi tyylinsä juurille
Näyttelijä Sienna Miller lopetti hienohelmana kulkemisen ja palasi boho-tyylinsä juurille. Tähti imee vaikutteita myös äitinsä vaatekaapilta.
Näyttelijä Sienna Milleriä pidetään boho-tyylin ruumiillistumana. Kuuluisan tyylin äiteinä pidetään Millerin lisäksi Kate Mossia ja Nicole Richietä, jotka loivat rennon mutta muodikkaan tyylin 2000-luvun alussa. Bohotyylin edustajat pukeutuvat vaatteisiin, joissa on vaikutteita niin hippityylistä kuin boheemiudestakin.
Vaikka 31-vuotias Miller pukeutuu nykyään naisellisemmin kuin aiemmin, pidetään häntä yhä boheemina pukeutujana. Tähti myöntää, että rentous kumpuaa hänen persoonastaan.
– Nyt kun olen vanhempi, arvostan räätälöityjä vaatteita enemmän kuin aiemmin, mutta persoonallisuuteni on yhä hyvin rento. Vaikka laitan päälleni puvun, näytän silti ihan hipiltä, tähti sanoo.
Millerin boho-tyyli oli aiemmin niin tunnettu, että hän esiintyi siinä vuonna 2006 Voguen kannessa. Myöhemmin tähti julisti kyllästyneensä bohoon, mutta katui sittemmin sanojaan.
– Ihmiset saattoivat sanoa olevansa lopen kyllästyneitä boho-tyyliin, mutta nyt uskallan sanoa että pidin noista vaatteista. Ei ole minun vikani, että niitä alettiin kopioida, niitä pidettiin ja niihin kyllästyttiin. Minä en myöskään aloittanut trendiä, nainen sanoo.
Miller on pitänyt huolen siitä, että bohotyyli ei jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi. Vaikka jotkut julistivat jo vuonna 2006 bohotyylin olevan ohi, Millerin esiintyminen samana vuonna Edie Sedgwickinä Factory Girl -elokuvassa kasvatti tyylin suosiota.
Boho-tyyli ei ole kuitenkaan ainut Milleriin vahvasti vaikuttanut tyyli. Tähti imee vaikutteita myös äitinsä tyylivalinnoista.
– Äitini oli hyvin glamröösi kimaltavalla 80-lukulaisella tavalla. Oli inspiroivaa kasvaa luovien ihmisten ympäröimänä.
Katso Muotitietoinen: Vieraana Samu-Jussi Koski
Lue myös:
AVA on myös InstagramissajaTwitterissä! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.Tykkää AVAsta myös Facebookissa!
AVA, Maarit Rasi
Osittainen lähde: Female First
Kuvat: Splash
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää