Maltan Miriana Conten esityksessä nähtiin suomalainen tanssija Mette Linturi, joka luo näyttävää uraa kansainvälisessä show-bisneksessä.
Euroviisujen toisessa semifinaalissa torstaina 15. toukokuuta hämmästeltiin monin tavoin suomalaista osaamista. Illan suurin huomio kotimaassa lankesi Erika Vikmanille, joka hoiti odotetusti itselleen paikan viisufinaaliin kisakappaleellaan Ich komme.
Vikmanin lisäksi Euroviisujen lavalla nähtiin illan mittaan muutakin suomalaisosaamista. Yksi yllätys monille oli se, kun Maltan Miriana Conten esityksen aikana lavalle asteli suomalaistanssija Mette Linturi, joka on luonut pitkään uraa ulkomailla sekä tanssijana että mallina.
Linturi tunnetaan parhaiten suositun brittiyhtye Junglen musiikkivideoilta, joista usealla hän on ollut toinen päähahmoista yhdessä brittitanssija Will Westin rinnalla. Junglen musiikkivideot ovat ilmiöitä, ja niistä suosituimpia on katsottu Youtubessa kymmeniä miljoonia kertoja.
Yksi suosituimmista lienee Back On 74, joka julkaistiin vuonna 2023. Sillä on tähän päivään mennessä Youtubessa 52 miljoonaa katselukertaa ja Spotifyssa kappaletta on striimattu yli 400 miljoonaa kertaa.

