Semir Ben-Amorista tuli kiireinen yrittäjä – avautuu jääkiekkoilijoiden kohtelusta uran jälkeen: "Se on aika surullista"

19:08
Semir Ben-Amor kävi MTV:n haastattelussa vuonna 2017.

Semir-Ben Amor teki paljon likaista työtä kaukalossa, eikä hän kaihda sitä edelleenkään. Ben-Amor pyörittää neljää eri yritystä, jotka ovat vahvasti kytköksissä urheilumaailmaan. Ben-Amor ei ole ollenkaan tyytyväinen tapaan, jolla jääkiekkoyhteisöt huomioivat lopettaneita pelaajia.

Sankaritarinoissa ammattilaiskiekkoilijat opiskelevat hienon ammatin jo uran aikana, ja tavoitteet uudelle uralle ovat kirkkaana mielessä.

Kun Ben-Amor veti viimeiset luistimenpiirrot Ässissä keväällä 2016, hänellä ei ollut kädessä tutkintotodistuksia, vaan ainoastaan nyrkkitappeluissa kovettuneet rystyset. Ben-Amorilla oli kuitenkin mielessään, että olisi joskus hienoa omistaa oma kuntosali.

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Ben-Amor on enemmistöosakkaana The Park Hietsu -kuntosalissa. Lisäksi hän pyörittää kolmea muuta yritystä: padeltoimintaa, padelkenttien maahantuontia, tekonurmien asennusta sekä sisäremontteja.

Ei ihme, että Ben-Amorin puhelimen viestipalvelun statuksessa lukee "kiireinen".

– Alussa oli paljon vaikeuksia, mutta nämä ovat olleet hyviä oppivuosia. Olen pärjännyt paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella, Ben-Amor sanoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kädet savessa remonttihommissa

Ben-Amorilla on haastattelupäivänä lähinnä palavereja, mutta nykyinen työ vaatii konkreettista käsien tahrimistakin. Seuraavana päivänä on edessä remonttihommia.

– Tykkään olla kädet savessa, hän naurahtaa.

Niin oli kiekkourallakin. Ben-Amor ei ollut taitavin pelimies, mutta hommia hän paiski joukkueen eteen. Joskus läikähti yli, mutta vajaaksi ei jäänyt koskaan.

Hyökkääjä pelasi SM-liigassa 13 kauden aikana 451 SM-liigan runkosarjaottelua Bluesissa, Ässissä, Lukossa ja Jokereissa.

Seurajoukkueuralta ei jäänyt mitaleita, mutta Ben-Amor oli mukana 18-vuotiaiden maajoukkueessa, joka voitti MM-kultaa 2000.

Ben-Amor valmensi neljä vuotta poikansa 2005 syntyneiden joukkuetta Jokereissa, mutta toistaiseksi valmennushommat ovat jäissä.

– Annoin aikaa yrittämiselle ainakin toistaiseksi. Junnujen kanssa menee kuusi iltaa viikossa, eikä sillä rahalla elä.

Puhelin hiljaisena uran jälkeen

Ben-Amorilla on paljon sanottavaa pelaajien asemasta lopettamisen jälkeen

– Kun pelaajasta on saatu kaikki irti ja hänestä ei ole enää hyötyä, hänet unohdetaan. Se on aika surullista.

– Uran jälkeen ei ole tullut monta puhelua. Oikeasti pelaaja jää aika yksin.

Ben-Amor nostaa poikkeukseksi Jokerit, jolta on tullut kutsuja alumnipeleihin.

– Arvostan sitä Jokereiden elettä, mutta muualta ei ollut tullut edes yhtään kyselyä, että miten menee.

Kiekosta hyötyä verkostoitumisessa

Ben-Amor peräänkuuluttaa isompaa roolia esimerkiksi pelaajayhdistys Suomen Jääkiekkoilijat ry:ltä ja Liiga Alumnilta.

Ben-Amor huomioi, että julkisuudessa pyörii paljon tarinoita päihteisiin sekaantuneista jääkiekkoilijoista ja heidän kohtaloistaan. Positiivisia esimerkkejä on kuitenkin paljon enemmän.

Ex-pelimies muistuttaa, että uransa lopettaneissa pelaajissa olisi iso potentiaali, jos heitä hyödynnettäisiin enemmän. Monet pelaajat ovat siirtyneet esimerkiksi liike-elämän palvelukseen, ja osaamista löytyy monelta eri alalta.

– Jääkiekosta voisi olla isoa hyötyä verkostoitumisessa. Sitä kautta voisi saada mielettömiä kontakteja.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja