Selvitys: Seksikäs nainen mainoksessa ärsyttää naisia

Myykö seksikkyys? Selvityksen mukaan kyllä – jos mainosmalli ei ole räikeällä tavalla seksikäs.

Warwick Business Schoolin tutkijat havaitsivat, että naisten ostohalut sammuvat, mikäli heidän haluamansa tuotteet on asetettu supermallia, kuten MirandaKerriä tai IrinaShaykia esittävän lähikuvan viereen.

Selvityksessä osanottajille näytettiin lehtiä, joissa oli erilaisia mainoksia. Eräässä mainoksessa myytiin vodkaa. Osa naisista sai mainoksen, jossa esiintyi kaunis malli yhdessä pullon kanssa. Toisissa mainoksissa bikiniasuinen nainen oli mainosaukeaman toisella lehdellä, ja kolmannessa mainosversiossa naista ei ollut.

Selvityksen mukaan suuri lähikuva naisesta ei saanut naisyleisöä puolelleen. Jos malli esitettiin vähemmän huomiota herättävästi, ongelma pieneni.

– Havaitsimme, että tapa, jolla kuva täydellisen muotoisesta mallista esitettiin, oli hyvin tärkeä määriteltäessä positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia naisen omakuvaan, kuvasi tohtori ja aihetta tutkinut TamaraAnsons.

Jos naiskuluttajalle esitellään räikeällä tavalla idealisoitua, laihaa ja kaunista mallia, selviytymismekanismit käynnistyvän: kuluttaja saattaa mustamaalata ja vähätellä mainoksessa esiintyvää mallia parantaakseen omaa oloaan.

– He (kuluttajat) vähättelevät mallia tai julkkista saadakseen takaisin positiivisen näkemyksen omasta itsestään. Tällöin mainoksessa esiintyvä tuote yhdistyy negatiivisiin reaktioihin.

Selvitys julkaistiin nimellä Defensive Reactions To Slim Female Images In Advertising: The Moderating Role Of Mode Of Exposure.


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Lähde:Daily Mail

Kuvat: Splash

Lue myös:

    Uusimmat