32 prosenttia lapsista tunsi olonsa epätärkeäksi, jos vanhempi käytti puhelinta ruoka-aikaan.
Vanhempien puhelimen käytöstä puhutaan paljon. Viimeksi aihe saavutti kohuntapaisen mittasuhteet, kun Helsingin kaupungin Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa -kampanja kuvasi syksyllä 2016 äidin selaamassa puhelintaan lasten riehuessa tämän ympärillä.
AVG Technologies päätti jo vuonna 2015 selvittää, miten lapset kokevat puhelimessa paljon viihtyvät vanhempansa. Yhtiön kyselyyn vastasi kuusi tuhatta 8–13-vuotiasta lasta muun muassa Yhdysvalloista, Brasiliasta, Saksasta ja Kanadasta.
Kyselyn vastaukset maalaavat karun kuvan. 52 prosenttia lapsista kertoi, että vanhemmat viettävät liikaa aikaa puhelimen parissa. 54 prosenttia vanhemmista oli lasten kanssa samaa mieltä; he myös pelkäsivät näyttävänsä huonoa esimerkkiä. Ironista kyllä 25 prosenttia vanhemmista olisi halunnut lasten vähentävän laitteiden käyttöä.
32 prosenttia lapsista myös tunsi olonsa epätärkeäksi, jos vanhempi käytti puhelinta ruoka-aikaan, kesken keskustelun, televisiota katseltaessa tai ulkoleikkien aikana.

