Miksi itseään myyvä nainen on se, joka tuomitaan, eikä hänen asiakkaansa? Elämmekö edelleen hengessä, jossa nainen on pyhä ja puhdas ja antautuu vain yhdelle miehelle pelkästä rakkaudesta – tai velvollisuudesta?
Seuraan aktiivisesti kaikenlaista kirjoittelua ja keskustelua, jota käydään seksin, seksuaalisuuden ja siihen liittyvien ilmiöiden ympärillä. Kuvagalleriana toimivana Alastonsuomi.com-sivusto on sallinut nyt useamman kuukauden ajan käyttäjiensä ilmoittaa profiilissaan, ovatko he ”sponsoroitavissa”, tai mahdollisesti halukkaita ”sponsoroimaan”.
Kyseessähän on termillinen valkopesu. Ennen se oli "maksullinen seuralainen", "huora", nykyään”sponssaus”. Sama asia siinä on minun mielestäni taustalla.
Varmaan niiden naisten, parien ja muutamien miestenkin motiivit, miksi he niin tekevät, vaihtelevat. Ei ole minun asiani arvostella ihmisten syitä saada rahaa. En sano helppoa rahaa, sillä sitä se ei varmaankaan ole.
Mutta niiltä tuomitsevilta miehiltä, jotka sangen tuohtuneina julistavat, että "minun ei ole koskaan tarvinnut maksaa", "hyi, että iljettää tollaiset", haluaisin kuulla, miksi se heihin niin osuu ja uppoaa?
On nimittäin joukko miehiä, joiden fetissi on juurikin tuo maksullinen nainen, "kunnon huora". Onko se väärä fetissi, onko se huonompi kuin vaikka se, että joku laukeaa kuville, joissa nainen näyttää varpaansa? Tai se, että joku nauttii siitä, että hänet sidotaan ja häntä solvataan?
