Sekaista tukkaasi ei huomaakaan kukaan! Harhaluulot kumotaan uudessa kirjassa

Piilotteletko sotkuista tukkaasi, koska uskot kaikkien tuijottavan sinua? Huoli pois, sillä David McRaney kumoaa muun muassa tämän harhaluulon uudessa kirjassaan.

Uusi You Are Not So Smart -kirja paljastaa, miten monella eri tapaa ihmiset huijaavat itseään. Tässä kolme yleistä harhaluuloa, joissa ei olekaan totuuden hiventä.

Kaikki tuijottavat sinua

Jos tunnemme olomme vaivaantuneeksi, olemme varmoja, että muutkin arvostelevat meitä. Pelko voi olla lamaannuttava, jos joutuu kävelemään täpötäynnä olevaan huoneeseen tai ensitreffeille. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että muut ihmiset ovat niin keskittyneitä itseensä, että jos et suoraan huuda heille, että "Tukkani on tänään muuten ihan hirveän näköinen!", niin he tuskin huomaavat sinua.

Yhdessä tutkimuksessa psykologit pyysivät oppilasta saapumaan täynnä olevaan luentosaliin sen jälkeen, kun kaikki muut olivat jo istuutuneet. Oppilaalla oli päällään hassu Barry Manilow -t-paita. Oppilas itse oli vakuuttunut, että puolet muista oppilaista nauroivat hänelle. Todellisuudessa alle neljäsosa ihmisistä edes huomasi koko paitaa.

Sen Oikean tapaa baarissa

Jos tapaat jonkun ensikertaa viileää juomaa pidellen, suhteenne ei ehkä ala parhaalla mahdollisella tavalla.

Eräs tutkimus osoitti, että toisilleen tuntemattomat ihmiset, jotka tapasivat kuuman kahvikupin kera, muistivat toisensa anteliaina ja välittävinä, mutta jääkahvia juovat muistivat toisensa vaikeina, kylmäkiskoisina ja onnettomina juttukumppaneina. Kun olomme on lämmin, joku aivojen syvempi osa rekisteröi sanan 'kuuma'. Fyysinen tunne voi sekoittua aivoissa tunneperäiseksi merkitykseksi ja tilanne jää muistiin "kuumana".

Suklaaseen sortuminen romuttaa koko dieetin

Jokainen laihduttaa yrittänyt tietää, miten pettynyt olo on, kun tahdonvoima katoaa ja suklaalevy häviää suuhun. Mutta ihminen ei olekaan niin oman itsensä herra dieetin aikana, kuin voisi luulla. Asiantuntijat uskovat nyt, että juuri kun mikä tahansa himo – vaikkapa himo tupakoida tai suklaa-addiktio – on laantumassa kokonaan, aivot yrittävät viimeisen kerran raahata addiktoituneen takaisin pahoihin tapohin.

Tiedemiehet pitävät tilannetta hyvänä merkkinä – se kun on pahan tavan viimeinen ilonpito.


LUE MYÖS:


AVA

Lähde: dailymail.co.uk

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat