Sebastien Ogierin unelman tiellä iso este
Sebastien Ogier on jälleen yksi Kroatian MM-rallin suurimmista voittajasuosikeista. Ogierilla on Kroatiasta kaksijakoisia muistoja.
Kaudella 2021 ranskalaistähti juhli historian ensimmäisen Kroatian MM-rallin voittoa, joskin matkaan mahtui myös selkkaus poliisin kanssa siirtymällä tapahtuneen kolarin takia.
Viime vuonna puolestaan rengasrikko sekä aikasakko söivät niin paljon aikaa, että multimestarin oli tyytyminen viidenteen sijaan.
Tänä vuonna vain valikoituja MM-ralleja ajava Ogier on kisannut ainoastaan kotikisassaan Monte Carlossa. Ralli päättyi kitkerästi kakkostilaan, kun Hyundain Thierry Neuville puristi sunnuntaina voittajaksi. Kolmen kuukauden tauon jälkeen Ogier on kuitenkin enemmän kuin valmis palaamaan tositoimiin.
– Olen nauttinut vapaa-ajasta Monte Carlon jälkeen, mutta nyt olen iloinen, että pääsen taas kilpailemaan. Sain viime viikon testeissä taas fiilistä ajamiseen haastavalla testitiellä. Pätkä oli nopea ja siellä oli paljon hyppyjä sekä kapeita osuuksia, Ogier sanoo.
– Juuri nämä elementit ovat osa myös itse rallia, mutta me kaikki tiedämme, että tähän aikaan vuodesta sää voi muuttaa paljon lähtökohtia.
Koska Ogier on ajanut vain yhden kisan tänä vuonna, lähtee mies matkaan vasta kuudentena autona. Jos keli on märkä, ovat etuautot parhaimmissa asemissa, koska mutkien leikkauksissa likaa nousee väistämättä tielle.
– Meidän lähtöpaikkamme ei ole paras mahdollinen asvalttiralliin, joten meidän pitää vain mukautua olosuhteisiin ja katsoa, mihin voimme yltää, Ogier kertoo.
– Minun ykkösmotivaationi on aina päästä vähintään podiumille ja taistella voitosta. Olen täällä kuitenkin auttamassa myös tallia, ja uuden pistelaskusysteemin myötä varsinkin sunnuntait ovat tärkeitä päiviä.
Kroatian MM-ralli käynnistyy torstaina testierikoiskokeella. Sunnuntaina päättyvässä rallissa on luvassa 20 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy reilut 280 kilometriä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää