Sebastian Vettel raahautui palkintopallille vastentahtoisesti – kaksi syytä, miksi saksalainen luopui boikotista

Ferrarin Sebastian Vettelin elkeet olivat alkuun sellaiset, ettei hän menisi Kanadan F1-kisan palkintopalliseremonioihin ollenkaan. Vettel poltti päreensä pudottuaan viiden sekunnin aikarangaistuksen myötä ykkössijalta toiseksi, ja hän suuntasi lopulta palkintopallille kiukkuisena.

Vettel oli ajautunut kärkipaikalta ruohikolle, ja tuomaristo katsoi hänen estäneen radalle palattuaan Mercedeksen Lewis Hamiltonia. Seurauksena viisi sekuntia kakkua ja voiton menetys brittikuskille, vaikka Vettel tuli ensimmäisenä maaliin. Saksalainen kävi episodista kuumempana kuin hellankoukku konsanaan.

Vettel suuntasi kisan jälkeen Ferrarin pilttuuseen ja näytti siltä, että hän boikotoisi palkintopalliseremonioita. Vettel kuitenkin lopulta ilmaantui palkintopallille – sen jälkeen, kun hän oli vaihtanut sijoituskylttejä niin, että Hamiltonin auton edessä oli sijan numero 2 kyltti.

– En halunnut mennä mihinkään. Olin vihainen ja pettynyt, ja uskon, että kaikki ymmärtävät, miksi, Vettel sanoi.

– Mutta ajattelin, että on kunnioittavaa Lewisia, Charlesia (kolmanneksi sijoittunut Ferrari-kuski Leclerc) ja Mercedeksen edustajia kohtaan olla osallisena palkintopallilla, saksalaiskuski valotti.

Vettel viittasi myös protokollaan.

– Se (palkintopalli) ei ollut paikka, jossa halusin olla. Siinä kohtaa halusin pois. Siellä oleminen ei tapahtunut vapaasta tahdostani, vaan minun täytyi olla siellä.


Lue myös:

    Uusimmat