SDP:n Antti Lindtman piti linjapuheensa: "Rasismi on repinyt avohaavaa Suomen sieluun"

Antti Lindtmanin ensimmäinen linjapuhe – katso MTV:n erikoislähetys 1:02:57
Antti Lindtmanin ensimmäinen linjapuhe – katso MTV:n erikoislähetys

SDP:n kolmipäiväinen puoluekokous päättyy tänään Jyväskylässä. MTV Uutisista kokousta kommentoi paikan päältä yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki ja politiikan toimittaja Juha Kaija.

Puolueen tuore puheenjohtaja Antti Lindtman piti sunnuntaina linjapuheensa. Lindtman nosti esiin muun muassa rasismin ja sanoi, että rasismi on saanut kasvot ja että se on tänä kesänä repinyt avohaavaa Suomen sieluun. Hän sanoi linjapuheessaan myös, että kun silmät avautuvat, suiden ei pidä sulkeutua.

Lindtman painotti, että ihmisten yhdenvertaisuudesta on pidettävä kiinni eikä SDP milloinkaan käännä selkää yhdenvertaisuudelle.

Lindtmanin mukaan sodanjälkeisen Suomen oikeistolaisimman hallituksen ministereiden kyseenalaiset esiintymiset ovat tuoneet Suomelle myös kansainvälistä mainehaittaa.

LIndtman sanoi, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) on suorassa vastuussa siitä, että hallituksesta lähtee viimeistäkin ministeriä myöten perustavaa laatua olevissa ihmisoikeuskysymyksissä yksi ja selvä viesti, josta ei jää tuumakaan epäselvyyttä: "Suomi ei suvaitse minkäänlaista rasismia".

Hän myös kritisoi perussuomalaisia siitä, että nämä ovat ilmaisseet, että ero Euroopan unionista on pitkän tähtäimen tavoite.

–  Kuinka moni haluaisi olla sellaisessa avioliitossa, että puoliso ilmoittaisi, että pidemmän tähtäimen suunnitelmana minulla on avioero, Lindtman vitsaili.

Lindtman myös kysyi, miten Suomi voisi pärjätä Venäjän kanssa ilman EU:ta. Hänen mukaansa kannattaisi myös katsoa, millainen "menestystarina" Brexit eli Britannia ero EU:sta on ollut.

Lainasi puheessa Thunbergia

Lindtman puhui myös ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta.

–  Elinkelpoinen maapallo on vain lainassa lapsiltamme. Tulvat, myrskyt, ennätyslämmöt ja kuivuus ovat esinäytös sille, mitä tulevaisuudessa on luvassa. Siksi ilmastotoimenpiteillä on palava kiire, kirjaimellisesti, hän sanoo.

Lindtman lainasi puheessaan myös ilmastoaktivisti Greta Thunbergia.

–  Meidän ei pitäisi kysyä itseltämme, onko meillä varaa pelastaa planeetta. Meidän pitäisi kysyä itseltämme, kuinka paljon olemme valmiita maksamaan siitä, ettemme tee sitä.

Lindtman aloitti puheensa lapsuusmuistollaan, joka hänen mukaansa kertoi hyvinvointiyhteiskunnan toimivuudesta. Hän kertoi tarinan siitä, kun hän oli lapsena mennyt isänsä kanssa päiväkotiin ja päiväkodin henkilökunta oli sinä päivänä antanut hänelle erikoishuomiota. 

Päiväkodissa oli katsottu, että hänellä oli päällä ehjät ja puhtaat vaatteet sekä tarvittavat varavaatteet mukana.

–  Päiväkotiinkin oli kiirinyt tieto, että vanhempani olivat eronneet, ja isästä oli tullut yksinhuoltajani. Se ylimääräinen varmistus oli hyvinvointiyhteiskunnan huomaamaton ja hellä kosketus, että muuttuneessa tilanteessa kaikki oli kunnossa. Turvaverkko kantoi, hän sanoi.

Lindtmanin mukaan häntä päiväkodissa hoitanut Sari oli esittänyt hänelle toiveen.

–  Se toive kuului näin: Pitäkää huoli hyvinvointiyhteiskunnasta, jotta jatkossakin jokaisella on mahdollisuus ponnistaa kohti unelmia, kuten minulla on ollut. Hyvät toverit, eiköhän lähetetä Sarille terveiset: Me pidämme huolta, hän sanoi.

Henkilöt puolueen johtoon valittiin eilen ja toissapäivänä

Perjantaina puolueelle valittiin uusi puheenjohtaja seuraamaan tehtävässä Sanna Marinia. Marin kertoi jo huhtikuun alussa, ettei aio hakea jatkokautta puolueen puheenjohtajana. Marin nousi pääministeriksi joulukuussa 2019 voitettuaan äänestyksessä täpärästi Lindtmanin.

Eilen puolueelle valittiin varapuheenjohtajisto ja puoluesihteeri.

SDP:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Nasima Razmyar, toiseksi varapuheenjohtajaksi Niina Malm ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Matias Mäkynen.

Uudeksi puoluesihteeriksi puolestaan valittiin Mikkel Näkkäläjärvi.


Aiheutti närää jo ensimetreillä

Tuore puheenjohtaja Lindtman joutui heti lauantaina puolueväen kritiikin kohteeksi. Moni puoluekokousedustajista tuntui tyrmistyneen tavasta, jolla Lindtman puuttui puoluesihteerin valintaan.

Lindtman ilmoitti jo perjantaina suosikkinsa puoluesihteeriksi. Hän kertoi kannattavansa tehtävään joko Näkkäläjärveä tai Hanna Kuntsia.

Puoluesihteeriehdokkaita oli alun perin neljä, mutta kaksi luopui kisasta juuri ennen äänestystä Lindtmanin ilmoituksen takia. Kisasta luopuivat Matti Niemi ja Kaisa Vatanen, ja lopulta Näkkäläjärvi valittiin puoluesihteeriksi lauantaina.

MTV Uutisten politiikan toimittaja Juha Kaija sanoi sunnuntaina, että SDP:n lähteistä on kerrottu Lindtmanin mahdollisesti halunneen estää Vatasen valinnan puoluesihteeriksi. Lindtmanin ja Vatasen yhteistyössä on ilmeisesti ollut jonkun näköistä kitkaa.

Muun muassa Mäkynen kritisoi Lindtmanin toimintaa. Hän sanoi, että SDP:ssä on 10–15 vuotta tehty töitä sen eteen, että jäsendemokratiaa lisätään.

– Sen takia meillä käytiin nyt jäsenvaali puolueen puheenjohtajasta, sen takia meillä on poliittinen ohjelma tuotu puoluekokoukselle ja haluttu koko ajan lisätä nimenomaan puoluekokouksen ja jäsenistön valtaa. Tämä on sitä vastaan ja siinä mielessä askelia taaksepäin, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.

Lindtman perusteli puuttumista puoluesihteerivalintaan avoimuudella.

– Halusin tehdä tämän niin avoimesti ja reilusti kuin mahdollista niin, että tämä on ollut alusta asti kaikkien ehdokkaiden tiedossa, hän sanoi STT:lle lauantaina.

Lue myös:

    Uusimmat