Suomalaisille sauna on niin tuttu paikka, ettei mieleen ehkä juolahda, että siellä voitaisiin hoitaa omaa terveyttä. Saunaterapeutti Mervi Hongisto kannustaa suomalaisia saunomaan enemmän jo rentoutumisen vuoksi.
Saunaterapeutit Mervi Hongisto ja Merja Pihlajamäki kehittivät vuonna 2005 saunaterapeuttikoulutuksen, jotta kansanperinteinen suomalainen saunahoito säilyisi. Koulutus kestää puolitoista vuotta.
– Saunallahan on terapeuttinen merkitys, ei vain se lämpö ja puhtaus. Sauna ei ole nopeaa pesua varten, vaan terapeuttinen hiljentymisen huone, jossa voidaan hoitaa terveyttä, Hongisto kertoo.
Mikä ihmeen saunaterapia?
Saunaterapia sisältää vanhoja, perinteisiä hoitoja. Suosittuja ovat esimerkiksi pesuhieronta tai erilaiset terapeuttiset vihtomiset, jossa voidaan käyttää katajaa, tammea tai koivuvihtaa. Kun yhä useammassa yhteissaunassa vihtominen on siivousvaivan tähden kiellettyä, Hongiston Forum Saunassa vihdotaan joka päivä.
– Erilaisia asioita voi hoitaa esimerkiksi turvesaunalla, tuhkasaunalla tai suolasaunalla. Kylvyillä, kääreillä ja hauteilla hoidetaan suomalaisia kansansairauksia. Perinteinen verikuppaus on hyvin pitkälti suomalaista kansanperinnettä 1500-luvulta. Siihen on aina liitetty sauna.
Tänä päivänä detox-hoidot ovat suosiossa ja Hongisto näkee saunan nimenomaan puhdistavana hoitona. Mitä muuta hyötyä saunaterapiasta on?
– Ihmisten kannattaisi pysähtyä, kuunnella itseään ja miettiä, mitä kaikkea hyvää siitä ihan läheltä löytyy. Aina ei tarvitse lähteä hoitolaan, esimerkiksi turvehoitoja, kylpyjä ja tällaisia pieniä asioita voi tehdä kotonakin.


