Saako saunan kiukaalle heittää olutta?
Haluatko saunaan oluen tuoksua? Saunaseuran toiminnanjohtaja kertoo saunaetiketistä.
Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemen mukaan lähtökohtaisesti kiukaaseen heitetään vettä.
On olemassa monenlaisia saunatuoksuja, joita voidaan Koskenniemen mukaan omassa saunassa käyttää oman mielen mukaan, mutta myös olutta voidaan pienissä määrin kaataa kiukaalle, mikäli saunaan haluaa oluen tuoksua.
– Ehkä juuri tämmöinen maltillinen määrä olutta voi kuulua joidenkin ihmisten perinteisiin, mutta mitään sokerista tai kiinteämpää en lähtisi heittelemään.
Puulämmitteisessä saunassa kivet sotkeentuvat, jos niihin kaadetaan jotain sopimatonta. Sähkölämmitteisessä saunassa vastuksille valuneet sotkut voivat aiheuttaa pitkäkestoisia ja ikäviä hajuja saunaan, Koskenniemi sanoo.
Lue myös: Tukes saanut ilmoituksia pihasaunojen paloturvallisuusriskeistä – muistutus uudesta rakentamislaista: "Määräyksiä noudatettava kuten ennenkin"
"Ei ehkä kuulu saunakokemukseen"
Syömiset ja juomiset on Koskenniemen mukaan syytä hoitaa löylyhuoneen ulkopuolella.
– Ei sotketa sitä paikkaa missä puhdistaudutaan.

