Moni mieltää nivelrikon vanhuuden vaivaksi. Näin kuvitteli myös Satu Lukinmaa, kunnes sairaus osui omalle kohdalle 42-vuotiaana.
Satu Lukinmaa eli vuonna 2003 terveellistä ja aktiivista elämää. Mikään ei viitannut ennalta sairauteen, joka ilmaantui täysin varoittamatta.
− Vasen nivuseni tuli joulukuussa 2003 todella kipeäksi. Kipu oli niin voimakasta, etten tahtonut pystyä nukkumaan. Ajattelin, että olen venäyttänyt sen jossain, koska harrastin niin paljon liikuntaa, Satu kertaa.
Vuodenvaihteen jälkeen Satu hakeutui lääkäriin ja sai ensi hätään vahvoja kipulääkkeitä. Aika magneettikuvauksiin järjestyi kahden kuukauden päähän.
Kuvausten myötä fysiatri ilmoitti diagnoosin: kyseessä oli nivelrikko vasemmassa lonkassa.
− Tämähän on mummotauti, miten minulla voi olla se, tuolloin 42-vuotias Satu muistaa ällistyneensä.
Fysiatri kyseli liikunnalliselta potilaalta taustatietoa. Oliko hän kenties loukannut itsensä urheillessa?
− Olen harrastanut nuoruudessani palloilulajeja. Jälkeenpäin ajateltuna erityisesti lentopallossa tehtiin äkkinäisiä liikkeitä, Satu pohtii.
Vaativa kuntoutusjakso
Satu oli ehtinyt jo aiemmin hakeutua mukaan työpaikkansa kautta vuoden kestävään Aslak-kuntoutukseen, joka alkoi syksyllä 2004. Ensimmäinen haaste oli korjata kivun vääristämän kropan asento takaisin normaaliksi.
− Kun kipu on tarpeeksi kova, se vetää lihakset väärään asentoon. Kävelin hieman kierossa, joten aloimme etsiä kävelymatolla uutta kävelyasentoa, Satu kertaa.
Kuntouksessa Satu huomasi toden teolla, mitä liikunnallisia rajoituksia lonkka jo aiheutti. Sen myötä hän alkoi etsiä tutuille jumppaliikkeille uusia muotoja muun muassa vesijumpassa.
− Alku oli yhtä kyyneleitä ja hampaanpurentaa. En pystynyt edes istumaan ruokapöydässä. Muistan ajatelleeni, että tätäkö tämä on loppuelämän.
Jalat menivät alta
Pari ensimmäistä diagnoosin jälkeistä vuotta Satu luovi eteenpäin kipulääkkeiden voimalla; alkuun maksimimäärillä ja sitten ylläpitävillä annoksilla.
Kipu vaikutti arkeen hyvin konkreettisella tavalla. Satu työskenteli tuolloin fyysisesti kuormittavassa työssä päiväkodissa. Kipuileva jalka saattoi jumittua liikkumattomaksi täysin varoittamatta.
− Kerran esimerkiksi nousin autosta ylös, enkä päässyt siitä mihinkään. Jalka ei vaan ottanut painoa vastaan. Tuntui, kuin puukkoa olisi laitettu lonkkaan. Mies toi avuksi ostoskärryt, että pääsimme kauppaan.
− Polkupyörällä ajaessa piti hypätä pyörän selkään ja etsiä lonkalle hyvä asento. Pyöräily sujui näin, kunnes piti laskeutua takaisin kävelemään ja etsiä taas hyvä asento, Satu kuvaa.
Kuntoutuksen aikana alettiin väläytellä myös leikkauksen mahdollisuutta. Vaikka elämä oli haastavaa, Satu ei innostunut asiasta.
− Juttelin kuntoutusjakson päätteeksi työpaikkalääkärin kanssa. Hänen kanssa päädyimme siihen, että yritän ensiksi kaikkea muuta, ja leikkaus on viimeinen vaihtoehto.
Apu yllättävältä taholta
Nivelrikon alkuaikoina Satu kokeili yhtä jos toista kivun helpotusta lupaavaa valmistetta. Vuonna 2008 hän löysi Litozin-nimisen ravintolisän sekä Vihersimpukka-luontaisvalmisteen.
− En tiedä, onko kyseessä korvien välissä oleva psyykkinen juttu, mutta en uskalla edes ajatella missä olisin ilman niitä. Alkuun söin todella isoja annoksia, nyt enää ylläpitävää annosta. Ne todella auttavat. Särkylääkettä otan vain, kun on täysin pakko, Satu iloitsee.
Kun kivun pahin terä taittui ja nivelten liikkuvuus parani, Satu pystyi lisäämään vähitellen liikunnan määrää. Lihaskuntoa ylläpitävä liikkuminen on nivelrikkopotilaalle erityisen tärkeää.
− Zumbassa teen osan liikkeistä omalla tavallani, mutta muuten pärjään mukana. Käyn myös vesijumpassa ja olen pudottanut painoa nivelten kuormituksen vähentämiseksi. Töissä käytän hyviä kenkiä ja satulatuolia, Satu kertoo arjen toimistaan.
Jomotus pysyvä osa elämää
Toissa keväänä Satu voi jo kohtalaisen hyvin, kun myös oikea polvi alkoi kipuilla. Lääkäri totesi, että kipu voi johtua lonkasta, sillä kaikki osat ovat yhteydessä toisiinsa.
− Nyt oikeankin lonkan liikerata on rajoittunut, tosin tuska ei ole ollut sama kuin toisessa alkuun. Myös polvet menevät huonompaan suuntaan. Leikkaus on vielä edessä, Satu tietää.
Toimivasta lääkityksestä ja liikunnasta huolimatta vasemmassa lonkassa tuntuu jatkuvasti pieni jomotus. Satu on sopeutunut tuntemukseen eikä enää reagoi siihen.
− Toki on huonoja päiviä, jolloin kolotus on huipussaan. Muun muassa kolea sää tuntuu nivelissä. Tai teen ajattelematta äkkikäännöksen ja lonkka napsahtaa. Silloin tuntuu, että voi itku. Mutta jos alkaisin tätä vaan vatvoa, ei elämästä tulisi mitään, Satu painottaa.
Kuvat: Satu Lukinmaa ja Colourbox.com
Studio55/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.