STUK: Tshernobylin sähkökatko ei aiheuta välitöntä säteilyvaaraa Suomessa tai Ukrainassa

Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan sähkökatko Tshernobylissä ei aiheuta säteilyvaaraa Ukrainassa eikä Suomessa.

Sähköä tarvitaan esimerkiksi käytetyn ydinpolttoaineen jäähdytyksen turvaamiseen suurissa vesiallasvarastoissa.

Sähkön menetys ei kuitenkaan vaaranna säteilyturvallisuutta Ukrainassa tai Suomessa, Stuk toteaa tiedotteessa.

Stukin mukaan alueella on käytössä varavoimaa noin kahdeksi vuorokaudeksi.

– Ilman sähköä varastoaltaiden vesi lämpenee hitaasti. Lämpö altaista poistuu ilmaan, kun vesi haihtuu. Kestää useita päiviä tai jopa viikkoja, ennen kuin altaisiin tarvitsee lisätä vettä, Stuk kertoo.

Jonkinlainen säteilytilanne voi siis kehittyä, mutta se vaatisi sen, ettei voimalaan saada sähköä viikkoihin. Silloinkin voimakasta säteilyä tulisi vain lähialueelle. 

– Tilanne voisi kehittyä todella pitkien aikojen kuluessa. Ensimmäisenä tulisi sellainen, että jos veden pinta alenisi niin paljon, että suojaava vaikutus häviäisi, jolloin säteilytasot polttoainevarastolla ja varaston aivan vieressä nousisivat korkeaksi, jolloin työskentely siellä olisi vaikeata, STUKin apulaisjohtaja Tomi Routamo selventää MTV Uutisille.

– Sen jälkeen vettä pitäisi saada jotenkin kauko-ohjatusti sinne. Siihen varmaan menisi useita viikkoja, että tällainen tilanne syntyisi.  

Aiemmin myös kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA totesi, ettei tilanteesta ole vaaraa.

Ukraina puolestaan kertoi riskistä, jonka mukaan Tshernobylin ydinvoimalasta voi levitä radioaktiivista ainesta voimalan virran puutteen takia. Ukraina vaati myös tulitaukoa voimalan tilanteen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat