Satametrinen rahtialus ajelehtii Norjan rannikolla tuuliajolla – dramaattinen video näyttää, kuinka miehistöä putosi mereen laivan kallistuttua myrskyssä

Hollantilainen rahtialus Eemslift Hendrika ajelehtii Norjan rannikolla ilman miehistöä vaarallisen pelastusoperaation jäljiltä, kertoo Norjan merenkulkulaitos.

Osa rahtialuksen miehistöstä putosi kannelta veden varaan aluksen kallistuttua vaarallisesti myrskyssä. Koko miehistö pelastettiin lopulta helikopterilla. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti. 

Rahtialus jatkaa ajelehtimistaan ilman miehistöä noin 70 kilometrin päässä Norjan rannikosta. Viranomaiset pelkäävät, että alus saattaa vielä kaatua rajussa myrskytuulessa ja korkeissa aalloissa. 

Noin 111-metrisessä aluksessa on rahtina 350 tonnia raakaöljyä ja 50 tonnia dieseliä, ja viranomaiset pelkäävät niiden vuotavan mereen aiheuttaen ympäristövahinkoja, kertoo uutistoimisto Reuters. 

Alus kuljetti myös pienempiä aluksia kyydissään, ja ainakin yksi niistä putosi myrskyssä mereen.

Norjan rannikkovartiosto yrittää kiinnittää alukseen hinausköysiä ja ohjata alusta rauhallisemmille vesille. Tuulen arvioidaan kääntävän alusta kulkemaan rannikon suuntaisesti, mikä antaa viranomaisille lisäaikaa. 

Hollannin rannikkovartiosto aikoo lähettää oman tiiminsä paikalle tiistai-illan aikana.

Katso artikkelin alussa olevalta videolta, kuinka miehistöä pelastettiin merihädästä heidän pudottuaan alukselta. 

Lue myös:

    Uusimmat