SAS:n lentäjien lakko toteutuu – vaikuttaa 30 000 matkustajaan

SAS:n lentäjät ovat päättäneet aloittaa lakon, koska työriidan osapuolet eivät päässeet sopuun.

Uutistoimisto TT:n mukaan lakko alkaa välittömästi, mutta lentämässä olevat lentäjät ryhtyvät lakkoon vasta palattuaan kotitukikohtaansa.

Lentoyhtiö kertoo tiedotteessaan, että noin puolet sen suunnitelluista lennoista perutaan lakon vuoksi. SAS arvioi, että lakko vaikuttaa noin 30 000 matkustajaan päivää kohden.

Kiistassa ovat SAS:n lisäksi osapuolina Ruotsin, Norjan ja Tanskan lentäjäliitot. Uutistoimisto TT:n mukaan lakko koskee noin 900 lentäjää.

TT:n mukaan ammattiliitot katsovat, että SAS on loukannut työsopimukseen sisältyvää takaisinottovelvollisuutta palkkaamalla sijaisia henkilöstövuokrausyritysten kautta sen sijaan, että se olisi palkannut uudelleen entisiä työntekijöitä.

SAS on vähentänyt työpaikkoja tuhansilla koronapandemian aikana.

Lakko ei koske SAS Connectin ja SAS Linkin ja SAS:n yhteistyökumppaneiden Xflyn, Cityjetin ja Air Balticin operoimia lentoja.

SAS:n verkkosivujen perusteella SAS:n huomiset lennot Tukholmasta Helsinkiin ja Helsingistä Tukholmaan lentää Xfly, eikä niitä ole peruttu.

Takana pitkät neuvottelut

Lakko uhkasi alkaa jo viime viikon keskiviikkona, mutta tuolloin sitä lykättiin kolmella vuorokaudella lauantaihin puoleenyöhön. Tämänkin jälkeen lakon alkamista myöhennettiin useaan otteeseen ja neuvotteluja jatkettiin.

SAS on jo pitkään ollut suurissa talousvaikeuksissa, joita koronakriisi vain pahensi. Toimitusjohtaja Anko van der Werff syytti lentäjäliittoa lakosta SAS:n tiedotteessa.

– Lakko tässä tilanteessa voi tuhota SAS:n ja vaarantaa sekä yhtiön tulevaisuuden että tuhansien kollegoiden työpaikat, sanoi van der Werff tiedotteessa.

TT kertoo, että van der Werff sanoi toimittajille lakon vaikeuttavan sijoittajien löytämistä.

SAS kertoi kesäkuun alussa suunnitelmasta kerätä noin 890 miljoonaa euroa uutta pääomaa ja muuttaa merkittävä summa velkoja osakkeiksi.

Tanska, Norja ja Ruotsi hätiin

Viime viikolla yhtiö kertoi, että Norjan valtiosta tulee jälleen SAS:n omistaja. Norja myi osuutensa vuosina 2016–2018.

Myös Ruotsi ja Tanska omistavat osia yhtiöstä. Tanska on kertonut olevansa valmis nostamaan omistusosuuttaan 30 prosenttiin ja kuittaamaan osan veloista. Ruotsi kertoi osallistuvansa SAS:n velan muuntamiseen osakkeiksi.

Norja ei sijoita yhtiöön uutta pääomaa tai jää pitkäaikaiseksi omistajaksi, mutta voi tietyin ehdoin hyväksyä maksamattomien velkojen muuttamisen osakkeiksi.

Uutista päivitetty 4.7. kello 16.16.

Lue myös:

    Uusimmat