Suomessa on kouluttautunut palomieheksi viisi naista. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella työskentelevä Sari Rautiala teki sen ensimmäisenä. Työpäivän aikana hän saattaa pelastaa liikenneonnettomuuksien uhreja, vapauttaa ahtaaseen paikkaan joutuneen lapsen, hakea kissan räystäältä maankamaralle ja sammuttaa tulipaloja.
Miksi Sari Rautialaa pitäisi kutsua: palomieheksi, palonaiseksi vai naispalomieheksi?
– Itse kutsun itseäni palomieheksi. Se lukee palkkakuitissakin, Sari sanoo.
Päätös lähteä pelastusalalle kypsyi lukiossa parikymmentä vuotta sitten.
– Alun perin tarkoituksenani oli mennä isoveljeni tavoin poliisikouluun, mutta näkökykyni ei aivan riittänyt siihen. Asuinpaikkakunnallani oli hyvin aktiivinen vapaapalokunta, ja siitä se ajatus palomiehen työstä sitten lähti. Tässä on jotain samaa, mitä ajattelin poliisin ammatissakin olevan: ihmisten auttamista ja vaihtelevuutta.
Ennen kuin Sari hyväksyttiin silloiseen Valtion Pelastuskouluun Kuopioon, hänen piti läpäistä monivaiheiset kokeet. Niihin kuului pyöräilyä, lihaskuntoa, uintia, juoksua sekä psyykkisen kestävyyden testaamista.
– Olen liikkunut lapsesta asti esimerkiksi kilpahiihdon ja jalkapallon merkeissä. Puntilla opin käymään isoveljien esimerkistä.
Sari aloitti palomiehen työt vuoden 1996 tammikuussa, ensimmäisenä naisena Suomessa.
– Naisten tuloa ammattiin osittain epäiltiin, mutta henkilökohtaisesti minua kohtaan ei ole koskaan esitetty mitään negatiivisia kommentteja. Jälkeenpäin kaverit ovat tulleet sanomaan, että jos heitä aluksi vähän mietityttikin asia, niin hyvin olen pärjännyt.
– En koe, että minua kohdeltaisiin työpaikalla eri tavalla kuin miehiä. Teen ihan samat hommat kuin muutkin. Tietysti jokaisen kohdalla käytetään maalaisjärkeä ja mietitään, mitkä ovat kenenkin vahvuuksia.
Kaikkiaan Suomessa on kouluttautunut palomieheksi viisi naista.
– Olen tavannutkin heitä. Yksi on edennyt paloesimieheksi asti, Sari kertoo.
Kouluampuminen jäi mieleen
Palomiehen työvuoro kestää 24 tuntia.
– Aloitamme aamuyhdeksältä jakamalla paikat niin, että jokainen tietää omat tehtävänsä hälytykseen lähdettäessä. Asemalla tehdään myös kaluston tarkastus ja käydään läpi koulutuksia. Hälytystehtävät hoidetaan aina, kun niitä tulee. Kotiin päästään seuraavana aamuna yhdeksältä.
– Työvuorojen välissä on kolme päivää, joista yksi lasketaan nukkumispäiväksi ja kaksi vapaiksi. Jos olen maanantain töissä, niin seuraavan kerran tulen vuoroon perjantaina.
Sarin toimipisteessä on laskettu, että hälytystehtäviä tulee yhdessä vuorossa keskimäärin kuusi.
– Sitä, milloin seuraava keikka tulee, ei koskaan pysty arvioimaan. Siinä voi mennä 20 minuuttia tai useampi tunti.
– Suurin osa keikoista johtuu syystä sun toisesta hälyttävistä automaattisista palovaroittimista. Myös liikenneonnettomuudet työllistävät meitä aika paljon, koska aivan vieressä on Kehä Kolmonen ja Hämeenlinnanväylä.
Vaikka hälytyskeskukseen soitettaessa ihmisellä on aina hätä, joskus tilanteille pystyy ongelman lauettua hymyilemäänkin.
– Muistan eräänkin kerran, kun lapsi oli ajatellut koittaa, menisikö hänen päänsä läpi keittiön tuolin puiden välistä. Yllättävän paljon pelastamme myös milloin mitäkin kissaa, oravaa tai lintua räystäännurkista.
Tulipaloa ei välttämättä satu kohdalle edes joka työvuorossa. Toisaalta joskus niitä voi olla yhden vuoron aikana useampi.
– Tulipalot ovat vähentyneet, koska hälytinjärjestelmät ovat nykyään parempia ja sprinklauksen ansiosta palot sammuvat ikään kuin itsekseen, jolloin palomiesten tehtäväksi jää lähinnä jälkitarkastus.
Synkkänä mieleen on jäänyt Jokelan kouluampuminen.
– Tuollaisista tapahtumista ei tavallaan pääse kokonaan irti. Aina muistaa, missä on ollut. Mutta meillä toimii jälkipurkuryhmä, jossa vähän erikoisemmat tapaukset käydään läpi niin, etteivät ne jäisi painamaan mieltä.
Työn fyysisyys ja eläkeikä eivät kohtaa
Nyt 40-vuotiaalla Sarilla on 25 vuotta jäljellä eläkeikään.
– Kyllä se mietityttää, jaksaako näin fyysisessä ammatissa loppuun asti. Meillä on joka vuosi pakolliset kuntotestit, joissa pitää osoittaa savusukelluskelpoisuus. Minulle liikunta on onneksi aina ollut elämäntapa, ei taakka tai pakko. Silti realiteetti on, etten tule istumaan paloauton penkillä enää 65-vuotiaana. Sitten täytyy vain miettiä, olisiko talolla tarjota muita töitä. Tällä hetkellä ikääntyvät koitetaan siirtää kevyempiin hommiin.
Vaikka Sarin aviomieskin on palomies, 12-vuotias tytär ja 14-vuotias poika eivät ole toistaiseksi osoittaneet kiinnostusta vanhempiensa ammattiin.
– Ehkä he ovat nähneet sitä tarpeeksi, Sari naurahtaa.
– Minä pidän työssäni työkavereista ja -yhteisöstä sekä itse työn vaihtelevuudesta. Ikinä ei aamulla tiedä, mihin joutuu. Aina tulee tilanteita, kun pääsee oikeasti auttamaan ihmisiä ja olemaan hyödyksi.
Heittääkö Sari vapaa-ajallaan hameen päälle ja korkokengät jalkaan miehiseksi miellettyä työtä tasapainottamaan?
– Täytyy myöntää, etten hirveästi korkkareita käytä. Varmaan pitäisi tehdä niin enemmän, Sari nauraa.
– Työkaverit kyllä aina nauravat huomatessaan, että kun pääsen juttelemaan täällä välillä käyvien sairaankuljettajanaisten kanssa, niin ovat ne jutut vähän erilaiset. Silloin saatetaan puhua vaikka meikeistä. Mutta on ihan hyvä vähän tasapainottaa, Sari hymyilee.
Huomenta Suomessa puhuttiin joulukuussa 2012 naisenergian tuomisesta tietotekniikka-alalle. Katso video alta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.