Tarja Hautanen ei koskaan saanut täysin koulutustaan vastaavaa työtä maisterina. Nyt lähihoitajana vaippoja vaihtaessa tulee välillä mieleen, mitä ihmettä hän akateemisena ihmisenä tässä tekee. Samalla oma vastaus kysymykseen on: jotakin tärkeää.
Tarja Hautanen, 57, ei oikein koskaan tiennyt, mikä hänestä tulee isona. Yliopistoon hän lähti aikanaan muutamien välivuosien jälkeen, koska ei muuta keksinyt.
– Ei minulla ollut aavistustakaan, mikä tuleva ammattini olisi, Tarja muistelee uskontotieteen opintojen aloittamista Turun yliopistossa vuonna 1989.
Pääaineeksi vaihtui myöhemmin kulttuurihistoria ja sivuaineeksi sosiologia. Tarja toivoi pääsevänsä tekemään historiikkeja.
– Huomasin, että ihmisläheisyys on minun vahvuuteni. En halunnut kerätä vain kirjaviisautta vaan ihmisten muistoja, Tarja kertoo.
Tarja venytti valmistumistaan, kun Suomeen tuli lama ja työpaikat kävivät vähiin.
Vuonna 2004 gradu viimein valmistui, mutta koulutusta vastaavia töitä ei filosofian maisterin tutkinnosta huolimatta löytynyt. Tarja olisi ollut valmis lähtemään jopa toimistosihteeriksi Utsjoen Kevon tutkimusasemalle, mutta sekään ei tärpännyt.
Tarja jatkoi opiskeluaikaista työtään junaemäntänä sekä Turun Setan vapaaehtoisena järjestöaktiivina, kunnes muutti puolisonsa työn perässä Venäjälle vuonna 2008. Siellä maisterin tutkinto auttoi saamaan toimen suurlähetystön viisumivirkailijana.
Viiden vuoden kuluttua pari muutti takaisin Suomeen. Seuraavat kaksi vuotta Tarja yritti jälleen hakea koulutustaan vastaavia töitä. Turhaan.
– Huomasin olevani yli-ikäinen 46-vuotias humanisti, jolla ei ollut kontakteja mihinkään. Viittäkymppiä lähestyvä ihminen ei ole enää mikään freesi kasvo työmarkkinoilla, ja ikäsyrjintää on paljon, Tarja kuvailee paluutaan.
– Työttömyys on jotain uskomattoman ahdistavaa. Itsetunto ja ihmisarvo ovat nollassa, kun hakee lukemattomia työpaikkoja taistellen satojen muiden hakijoiden kanssa.
Lue myös: Työttömyys venyy, vaikka kuinka yrittää: "Kun 500 työhakemusta ei riitä, mikä minussa on vikana?"
Lähihoitajan ammatti "varma nakki"
Pikkuhiljaa Tarjassa kypsyi ajatus siitä, mitä muuta hän voisi tehdä. Hän tiesi olevansa hyvä asiakaspalvelija ja hyvä ihmisten kanssa. Hän tiesi olevansa liikunnallinen ja haluavansa tehdä muuta kuin istumatyötä.
Ja ennen kaikkea hän tiesi haluavansa ammattiin, jossa riittää töitä.
Kahden vuoden työttömyyden jälkeen TE-toimisto myönsi Tarjalle luvan alkaa opiskella lähihoitajaksi työttömyystuella.
– Se oli minulle sellainen varma nakki. Tiesin, että tältä alalta saa töitä, Tarja sanoo.
Hoitoalan huono maine ei haitannut Tarjaa. Hän kuvailee, että halusi uteliaana ihmisenä ottaa siitä itse selvää.
Lue myös: Suomessa on ennätysmäärä työttömiä korkeakoulutettuja
Siirtyminen korkeakoulutetun statuksesta "alemmas" hoitajaksi ei häirinnyt Tarjaa.
– Aikanaan se oli hirveän tärkeää, että sain gradun tehtyä. Mutta nyt minä olin jo filosofian maisteri. Minun ei tarvinnut näyttää mitään, Tarja sanoo.
Kouluttautumista sairaanhoitajaksi Tarja ei edes harkinnut.
– En halunnut yhtään pidempää koulutusta, kun sairaanhoitajan palkkakaan ei ole sen ihmeellisempi. Tiesin, että lähihoitajana pääsen tekemään ihmisläheistä työtä ilman sairaanhoitajalla painavaa vastuuta.
Myös Tarjan läheiset kannustivat häntä alanvaihtoon.
– Puolisoni oli kuulemma ajatellut jo pitkään, että mene nyt johonkin kouluun.
– Itseänikin ärsytti, ettei minulla ollut minkäännäköistä ammattia. Että joku humanisti, eihän siitä ammatiksi ole!
Lue myös: Jaana on ollut työttömänä yli kolme vuotta ja lähettänyt 170 työhakemusta – "Olen 56-vuotias, se on jo ongelmajätettä työmarkkinoilla"
Vaipanvaihto jännitti aluksi
Tarjan kanssa samassa aikuisopiskelijoista koostuneessa ryhmässä oli paljon muitakin alanvaihtajia.
Kaikki eivät suinkaan päädy hoitamaan vanhuksia hoivakoteihin tai lapsia varhaiskasvatukseen, vaan lähihoitaja voi työskennellä esimerkiksi laboratoriossa näytteenottajana, suun terveydenhuollossa hammaslääkärin työparina tai vaikka jalkojenhoitajana.
Tarja huomasi harjoitteluissa, että hänelle omimmalta tuntui työ palvelukodeissa vanhusten parissa.
– Ensimmäiset vaipanvaihdot jännittivät, mutta samalla minusta tuntui, että hei, nyt teen jotakin tärkeää. Että tässä on joku pointti, tämä ei ole pelkkää teoriaa. Se teki hyvää, Tarja kuvailee.
Välillä Tarja huomasi akateemisen puolensa puskevan esiin niin, että hän otti liian teoreettisen otteen työhön.
Lue myös: Kilpailu kesätyöpaikoista kiristyy, sillä hakijoina on opiskelijoiden lisäksi kasvava työttömien joukko
– Minulle ei aina riitä, että näytetään, että nyt tehdään näin, vaan minun pitää ensin ymmärtää, miksi jotain tehdään, Tarja kertoo.
– Jotkut ohjaajat kummastelivat, ettei heillä tällaista harjoittelijaa ole vielä ollutkaan. Esihenkilöiltä olen saanut kiitosta ahkeruudesta ja siitä, että yritän kehittää kaikkea, Tarja kertoo.
Taistelu työpaikoista loppui
Vuonna 2017 puolentoista vuoden opintojen jälkeen Tarja valmistui lähihoitajaksi.
– Tunsin suurta helpotusta, kun olin taas "kelvollinen työmarkkinoille". Ei ollut enää taistelua vähenevistä asiantuntijatyöpaikoista, vaan sain ennemminkin valita, missä haluan työskennellä. Itsetunto nousi ja alakulo väistyi, Tarja sanoo.
Lähihoitajan jatko- ja täydennyskoulutusmahdollisuudet ovat hyvät. Tarja valmistui viime vuonna hyvinvointiteknologia-asentajaksi Turun ammatti-instituutista. Tutkinnon avulla hän pääsi leikkaussaliin lääkintävahtimestariksi, mutta palasi määräaikaisuuden jälkeen omasta halustaan takaisin vanhusten vuodeosastolle.
Tällä hetkellä Tarja kiertää keikkalaisena eri osastoilla. Hän ei ole halunnut ottaa vastaan vakityötä, koska pitää vaihtelusta ja pystyy pitkälti säätelemään omat työvuoronsa. Parhaillaankin hän tekee kaksivuorotyötä 80-prosenttisella työajalla.
– Siinäkin mielessä otan rusinat pullasta, että vakituiset joutuvat tekemään enemmän erilaista paperityötä. Arvostan heidän raskaampaa työtaakkaansa, mutta ajattelen tämän siltä kantilta, että minä helpotan heidän työtään tekemällä enemmän niitä perushommia. Se on minun ammattiylpeyttäni, Tarja sanoo.
Välillä työ on raskasta
Tarja kuvailee työtään palkitsevaksi ja merkitykselliseksi.
– Tykkään vanhuksista. Heidän kanssaan saa olla luova. Jos laulattaa, niin mummoille voi aina laulaa, Tarja sanoo.
Lue myös: Ennuste: Näillä aloilla työtä riittää jatkossakin – nämä ammatit hiipumassa
Tyypillisenä työpäivänä Tarja jakaa lääkkeitä, syöttää ruokaa, vaihtaa vaippoja, vie suihkuun ja raportoi kollegoille. Jos aikaa jää, järjestetään jonkinlaista viriketoimintaa.
– Mutta usein riittää, että on läsnä ja pitää kädestä. Kun Alzheimer on jo pitkällä, vanhuksia on enää vaikea saada aktivoitumaan, Tarja selittää.
Tarja uskoo, että turvallisuuden tunne on tärkein asia, jota muistisairaalle vanhukselle voi antaa.
– Kotihoitoon en ole kyennyt, koska en kestä sitä, että pelokkaat vanhukset joudutaan jättämään sinne yksin. Kaikkea ei voi ratkaista teknologialla, vaan aina tullaan tarvitsemaan auttavia käsiä. Kuten professori Kröger on sanonut, digitalisaatio ei vie ketään vessaan, Tarja toteaa.
– Kotihoito on vedetty liian tiukoille. Työntekijöistä yritetään vain saada mahdollisimman paljon irti. Osastolla on aina työkaveri apuna ja tukena.
Lue myös: MTV kävi hoivakodissa, jossa henkilökunta ei vaihdu - syy on yksinkertainen
Ajoittain työstä tekee raskasta muistisairaiden potilaiden aggressiivisuus tai levottomuus.
– Jos on monta sellaista päivää, että saa tapella asioiden hoitumisesta tai vahtia jatkuvasti, etteivät vanhukset vaella toisten huoneisiin tai kaappeihin, niin kyllä se alkaa väsyttää.
Välillä työ on fyysisestikin raskasta.
– On niitä tilanteita tullut, kun kesäkuumalla vaihtaa vaippoja osastolla ja miettii, että mitä helkuttia minä täällä oikein teen – olen akateeminen ihminen, ja vaihdan vaippoja! Mutta sitten se menee ohi, Tarja naurahtaa.
Lue myös: Tämän ammatin edustajista huutava pula – "Täysipäiväisen työntekijän palkka hyvin kilpailukykyinen"
Kaikki eivät sovellu alalle
Tarja ei halua nostaa itseään esimerkiksi akateemisen työttömyyden ratkaisusta. Hän painottaa, että kaikista korkeakoulutetuista ei ole lähihoitajiksi.
– Ei se kaikille sovi. Ajatus, että jostakin tutkijakammiosta vain hypättäisiin hoitoalalle, tuntuu todella vieraalta. Eikä ihmisiä voi pakottaa. Jonkun mielestä edes koskeminen voi tuntua todella epämiellyttävältä tai vanhukset tai hoitoala ylipäätään pelottavalta.
Tarja ei halua puhua kutsumuksesta, mutta tietynlaisia taipumuksia hoitajalta hänen mielestään vaaditaan.
– Pitää tykätä ihmisistä, tulla toimeen heidän kanssaan ja olla rohkea ja reipas, Tarja kuvailee.
– Yleensä hoitajat myös ovat aika näppäriä ja pystyvät ratkomaan käytännön asioita. Tällä alalla on töissä todella huipputyyppejä.
Lue myös: Nuorten pitkäaikaistyöttömien määrä räjähti – nämä ammatit ja alueet kovimmilla
Tarja uskoo olevansa nyt 57-vuotiaana ammatissa, josta jää myös eläkkeelle.
– Jos vain kunto kestää, niin aion tehdä töitä. Ei niitä välttämättä tarvitse tehdä täydellä työajalla. Minulla on kollegoinakin seitsemänkymppisiä rouvia, jotka tekevät vielä keikkaa ja saattavat hoitaa omanikäisiään mummoja, Tarja sanoo.
Kun Tarja vielä haki töitä maisterina, hän koki ikänsä haittaavan työnhakua jo neljänkymmenen jälkeen.
– Siinä ei koulutus ja työkokemus auta, kun katsotaan vain ikää.
Tarja huomauttaa, että uudelleenkouluttautuminen on myös vaikeutunut esimerkiksi aikuiskoulutustuen poiston myötä.
– Millä opiskelet uuden ammatin, jos ei ole taloudellisia edellytyksiä, Tarja huomauttaa.