San Marinon GP:n lehdistökatsaus: Schumin paluu

Maanantain italialaislehdet hehkuttivat etusivuillaan Ferrarin ja Michael Schumacherin paluuta formula ykkösten korkeimmalle palkintokorokkeelle. Saavutuksesta teki sitäkin makeamman se, että voitto tuli Imolassa Ferrarin kotiyleisön edessä.

- Ferrari lunasti odotukset. Schumacher valloitti Imolan, julisti Il Messaggero.

- Moottoritiellä autoilija tyytyy yleensä antamaan tietä perävaloissa roikkuvalle sunnuntaiajelijalle. Michael Schumacher ei kuitenkaan ole mikä tahansa autoilija eikä formularata muistuta autostradaa. Fernando Alonso ei sattumalta myöskään ole mikään sunnuntaikuljettaja vaan suuri mestari, joka haki ohituspaikkaa voittaakseen Imolassa. Schumacher kuitenkin vei voiton, koska hän ei päästänyt pahinta vastustajaansa ohi, Il Messaggero maalaili.

Vaikka Imolan radalla ei ohituksia nähty, ainakin Ferrari-fanien näkökulmasta kilpailu oli huikean jännittävä.

- Viime vuosien formula 1 -kisat ovat tunnettuja rauhoittavasta vaikutuksestaan, etenkin kun sirkus siirtyy Eurooppaan. Kilpailut alkavat iltapäivällä sopivasti sunnuntaikahvien aikaan. Tasainen ja monotoninen taustaääni ei rasita korvia vaan toimii hyvänä unilääkkeenä. Eilen oli kuitenkin mahdotonta nukahtaa entisaikojen kunnon kaksintaistelun edessä, Il Messaggero hehkutti.

- Schumacherin uran 85. voitto oli yksi hänen hienoimmistaan ja makeimmistaan. Imolassa yleisö eli Ferrarin mukana, mutta koskaan ennen kuljettaja ei ole ylittänyt auton rajoja samalla tavalla. Ei ollut pelkästään seremoniakaavan mukaista, että palkintopallilla soitettiin Saksan kansallishymni ennen Italian hymniä: Schumacher ei herätä erityisen suurta myötätuntoa, hän välttelee edelleen italian kieltä ja vanhenee kuten kaikki, mutta hänellä on suuri sydän.

Il Giornale oli vielä kolme viikkoa sitten passittamassa Schumia eläkkeelle, mutta nyt toimituksella oli toinen ääni kellossa.

- Michael Schumacher oli kärjessä perjantain harjoituksissa, nopein lauantaina ja palkintopallin korkeimmalla korokkeella eilen. Hän on palannut numero ykköseksi, eikä voitonnälkä ole sammunut: "Takaan sen, että tämä voitto ei jää viimeiseksi". Tämän hän sanoi vihdoinkin sujuvalla italialla, ja Imolassa, Ferrarin maaperällä Emilian maakunnassa. Tifosojen intohimo teki häneen vaikutuksen ja hän oli ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen varikolla kaikkien huomion keskipisteenä.

Todtin ansa

- Renault putosi monsieur Todtin ansaan, Il Giornale katsoi. Lehden mielestä Ferrarin taktinen neronleimaus ratkaisi kilpailun Schumin eduksi. Saksalaisen rengasongelmat eivät kisan puolivälissä ehkä olleetkaan niin pahoja kuin kierrosajat antoivat ymmärtää, vaan Schumi hidasteli vauhtiaan tahallaan sotkeakseen Renault'n suunnitelmat.

- Maranellon suunnalta vihjailtiin, että siinä vaiheessa kun ongelmat toisen rengassarjan kanssa ilmenivät, varikolla päätettiin yhdessä Schumin kanssa, että olisi ehkä parempi hidastaa vauhtia vielä enemmän ja hyödyntää maksimaalisesti ohittamisen mahdottomuus Imolassa. Hyödyntää miten? Sekoittaa Renault'n suunnitelmat varikolla. Juuri niin kävi, kun Briatore ja kumppanit käskivät kierroksella 41 Alonson tulemaan varikolle. Ennen aikojaan, sillä tankissa oli bensaa vielä kuuden kierroksen ajamiseen, kuten he itsekin myönsivät. Jos Alonso olisi pysynyt radalla, hän olisi voittanut kilpailun helposti.

Torinossa ilmestyvä La Stampa muistutti, että Schumin oli jo aikakin palata voittajaksi.

- Ilmiömäinen Schumi hullaannutti Imolan, lehti otsikoi etusivullaan.

- Schumi vastasi nuoren maailmanmestarin haasteeseen kuin parhaina päivinään. Joku saattoi yllättyä siitä, että hän onnistui voittamaan, koska edellisestä oikeasta voitosta oli ehtinyt vierähtää jo puolitoista vuotta. -- Tosin jos hän ei olisi siinä onnistunut, sanoisimme nyt, että Forbes-lehden maailman rikkaimpien ihmisten listalla olevan 37-vuotiaan konkarin olisi aika vetäytyä ja tehdä tilaa nuoremmalle Räikköselle tai Valentino Rossille, joka on persoonana taatusti häntä miellyttävämpi.

Saapasmaan urheilulehdistössä saksalaiskonkaria ylistettiin jälleen takavuosien malliin.

- Schumacher ei ole vielä valmis eläkkeelle. Tämä oli professorin oppitunti. Kuljettajalta, jonka nimi on Schumacher, voi aina odottaa mahdottomia tekoja. Hän taistelee ja osoittaa olevansa suurin. Ferrarin tulevaisuutta ei voi ajatella ilman Schumacheria, linjasi Gazzetta dello Sport.

- Schumacherin ja Ferrarin uudelleensyntyminen. Schumi on taas entisensä. Tämä oli Schumacher-show täydellisellä Ferrarilla. Tämä voitto ei jää viimeiseksi, uskoi Corriere dello Sport.

Kiitos Schumi!

Myös saksalaislehdet pääsivät pitkästä aikaa hehkuttamaan suosikkikuljettajaansa.

- Punaisen ritarin kosto. Bravissimo, Schumi, fantastico! Mikä suurenmoinen esitys vanhalta mestarilta (37 vuotta) nuorta mestaria (Fernando Alonso, 24) vastaan, kehui Express.

- Seitsenkertainen maailmanmestari juhli voittoaan kuin se olisi ollut hänen ensimmäisensä - niin mekin. KIITOS Schumi tästä kilpailusta. KIITOS Schumi tästä voitosta, Bild revitteli.

- Meidän Schumi on kaikkein suurin! Nyt voimme jälleen unelmoida MM-tittelistä, vaikka etumatka ei kaventunutkaan kuin 15 pisteeseen 17 pisteestä.

- Kello 15.45 hän seisoi jälleen ylimmällä korokkeella. Schumi hyppäsi palkintopallilla tavalla, jonka vain hän taitaa. Tuhannet tifosot nostivat kätensä kohti taivasta, Schumi johti Italian kansallishymniä. Kaikki oli taas kuin ennen.

Englantilainen The Times ihmetteli sitä, kuinka sunnuntain kilpailu oli kuin toisinto viimevuotisesta San Marinon GP:stä. Osat olivat vaan vaihtuneet.

- Schumacher piti seuraajansa kurissa mestarillisella esityksellä. San Marinon GP:n olisi voinut nimetä Imolan kostoksi. Kahden formula ykkösten kirkkaimman tähden spektaalimaisen taistelun käsikirjoitus oli hämmästyttävän samanlainen kuin heidän edellisessä yhteenotossaan samalla näyttämöllä.

Renault'n virhe

Espanjassa syyteltiin Renault-tallia Alonson jäämisestä kakkoseksi.

- Renault-tallin taktiikka epäonnistui, kun he aikaistivat Alonson toista varikkopysähdystä, katsoi Sport-urheilulehti.

Toinen urheilulehti AS osoitti syyttävällä sormella Renault-tallin insinööriosaston johtajaa Pat Symondsia. AS oli italialaisen Il Giornalen linjoilla ja uskoi Symondsin menneen Ferrarin virittämään ansaan.

- Pat Symonds teki pahan strategisen virheen, joka maksoi hänen kuljettajalleen voiton. Hän aikaisti oviedolaisen toista varikkokäyntiä, vaikka Alonson autossa oli bensaa kahdelle kierrokselle enemmän kuin Ferrarissa numero 5. Ja Symonds teki tämän vastoin Alonson mielipidettä; asturialainen olisi halunnut jatkaa radalla. Virallisesti hänen pitää toki sanoa olleensa päätöksestä yhtä mieltä, jotta uudet riidat vältettäisiin.

AS riemuitsi kuitenkin siitä, että Alonso kasvatti MM-pistejohtoaan Räikköseen. Espanjalle urheilupäivä oli muutenkin hieno, sillä Alonson menestyksen lisäksi Rafael Nadal voitti Monte Carlon tennisturnauksen, Alejandro Valverde pyöräilyn Liège-Bastogne-Liège-klassikon ja Julio Rey juoksi maratonin Hampurissa huippuaikaan 2.06,52.

- Tänään lehtemme meinasi käydä ahtaaksi (jouduimme lisäämään sivumäärän 64:ään), jotta pystyisimme kertomaan näin paljon hyviä uutisia jalkapallon ohella, AS:n pääkirjoituksessa todettiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat