Sami Pajari on ollut huikeassa vireessä rallin MM-sarjan edellisissä osakilpailuissa. Toyota-kuski sortui virheisiin kauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa, mutta sen jälkeen suomalainen ei ole tyrinyt.
Päinvastoin, sillä Pajari on ajanut nyt neljästi perättäin palkintokorokkeelle: hän oli kolmas Ruotsissa, kolmas Keniassa, kakkonen Kroatiassa ja kolmas Kanarialla viime viikonloppuna.
Pajari on nyt näyttänyt sellaista vauhtia, jota jotkut odottivat häneltä jo viime vuonna. Mutta viimeistään nyt on käynyt selväksi, että viime vuoden maltti on ollut tänä vuonna valttia.
Kanariansaarten asvalttikisassa Pajarin kompastuskiveksi muodostuivat lauantaiaamun kosteat erikoiskokeet. Muuten hän pysyi hyvin kärkikuskien vauhdissa.
Pajari oli hieman itsekriittinen esityksestään.
– Toivoin, että olisin pystynyt parempaan ja että olisin voinut antaa enemmän. Ajoimme todella hyviä pätkiä ja varsinkin tiettyjä osuuksia rallissa. Mutta oli myös muita asioita, joita meidän pitää vielä työstää, Pajari myönsi.
– En halua kuulostaa liian pessimistiseltä, mutta meidän on hyväksyttävä se, että meillä on varaa parantaa ja meidän pitää jatkaa töiden tekemistä. Mutta samaan aikaan on mukavaa nähdä, että pystymme ottamaan näitä palkintosijoja. Olemme ainakin menossa oikeaan suuntaan, hän lisäsi.
Pajarista on tullut nyt vakiovieras palkintokorokkeella, mutta suomalaisen uran avausvoitto antaa vielä odottaa itseään. Kroatiassa se oli jo lähellä, mutta silloin rengasrikko pudotti hänet kärkipaikalta.
Pajarilla on paikka hyökätä ensimmäisen ykkössijansa kimppuun heti ensi viikolla, kun seuraava osakilpailu ajetaan Portugalissa.
– Tietenkin sitä haluaisi aina enemmän. Nyt meillä on ollut neljä podiumia, mikä on tosi hieno juttu meille. Mutta ensimmäinen voitto puuttuu edelleen. Nälkää siis on seuraaviin ralleihin, Pajari latasi.
Portugalin MM-ralli ajetaan 7.-10. toukokuuta.
