Salakuvat: Porsche 911 GT3 uudistuu – tekeekö manuaalivaihteisto paluun?

Porsche uudisti 911-mallistonsa viime vuonna, ja kaikki perusmallit saivat turboahdetut voimanlähteet. Malliperheen ainoana vapaasti hengittävänä jäsenenä tulee säilymään ensi vuonna uudistuva GT3.

Nürburgringiltä bongattu GT3 oli vain kevyesti keulan osalta maskien peitossa, ja perä oli vielä nykyisen mallin. Peitellyn helman lisäksi faceliftin myötä GT3 tulee saamaan samansuuntaiset päivitykset valojen osalta, joita nähtiin 911 Carreran kohdalla.

Optisia muutoksia olennaisempaa kuitenkin on, että uudistuksia kokeva malli on sekuntikellolla mitattuna edeltäjäänsä nopeampi. Moottorina toimii tuttu suorastaan hävyttömän korkealle kiertävä 3,8-litrainen kuusisylinterinen bokserimoottori. Suurimman kohun nykyisen mallin esittelyn yhteydessä aiheutta siirtyminen kaksoiskytkinvaihteiston käyttöön, mikä karkotti osan potentiaalisista asiakkaista. Tätä asiaa pyrittiin korjaamaan Genevessä esitellyllä rajoitetulla erällä manuaalivaihteista 911 R -mallia. Tämän mallin rajun kysynnän vuoksi faceliftin myötä 911 GT3 tulee mahdollisesti tarjolle nopean PDK-vaihteiston lisäksi perinteisellä kuusiportaisella manuaalivaihteistolla. Vaikka manuaalivaihteistolla ei pysyisi kaksoiskytkimellisen auton perässä, tarjoavat kytkinpoljin ja vaihdekeppi fiilistä, jota osa faneista on kaivannut.

Lue myös:

    Uusimmat