Vaikka tiedämme varsin hyvin, ettei useimmilla kauhuelokuvilla ole minkäänlaista todellisuuspohjaa, ne saavat silti sydämen tykyttämään ja kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa. Ja sehän on tarkoituskin.
Media-asiantuntija, Manhattan College -korkeakoulun apulaisprofessori Michael Grabowski ja sosiologi Margee Kerr paljastivat Daily Mailille, miten elokuvantekijät saavat kauhuelokuvien katsojat kiemurtelemaan tuoleissaan.
Pimeys
Montako kertaa olet katsonut kauhuelokuvan, jossa kaameudet tapahtuvat kirkkaassa päivänvalossa?
Pimeyttä ja hämäryyttä käytetään elokuvissa tehokeinona, jonka tarkoitus on saada katsoja pelkäämään. Pimeyteen liittyy tiedon puute: emme näe, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Pimeys muistuttaakin ihmistä haavoittuvuudestaan.
Toisinaan pimeissä kohtauksissa saatetaan käyttää heikkoa valonlähdettä, kuten taskulamppua.
Monista elokuvista tuttu kohtaus, jossa tovereilleen tarinaa kertova henkilö valaisee kasvonsa taskulampulla, on sekin tarkasti harkittu katsojaa pelottamaan. Luonnollisessa ympäristössä valo tulee tavallisesti ihmisen yläpuolelta, jolloin kasvoille muodostuvat varjot näkyvät silmien, nenän ja leuan alla. Kauhuelokuvissa taskulampulla osoitetaan kasvoihin usein alapuolelta, mikä antaa aivoillemme vihjeen siitä, että jokin on pahasti pielessä.
Ristiriitainen äänimaailma
Ihmiset tapaavat pitää melodisesta, harmonisesta musiikista. Kuullessamme riitasointuja, emme tavallisesti pidä äänestä.
Grabowski nostaa esimerkiksi Alfred Hitchcockin legendaarisen Psyko-elokuvan vuodelta 1960. Kohtauksessa, jossa Janet Leighin näyttelemä Marion puukotetaan kuoliaaksi, taustalla soivat eri jousisoittimet. Viulun vingutus yhdistyy mielessämme Marionin kuolinhuutoihin.
Äänimaailmaa voidaan myös käyttää ihmisiä pelottamaan sekoittamalla turvallinen ja tavallinen ääni pelottavaan kokemukseen.
Kerr ottaa esimerkikseen Poltergeist-kauhuelokuvan vuodelta 1982. Siinä huoneessa oleva pellenukke hyökkää lapsen kimppuun.
– Kuulemme klovnin taputtavan, mutta tiedämme pahan hengen olevan läsnä, Kerr sanoi.
Tavallisesti esimerkiksi taputus yhdistetään tuttuihin ja turvallisiin kokemuksiin. Kauhuelokuvissa tällainen äänimaailma siirretään pelkoa herättävään yhteyteen, joka ruokkii kokemaamme ristiriitaisuutta – ja näin ollen myös kauhun tunnetta.
Kuvakulmat
Tärisevän tai epäselvän kuvan katsominen saa katsojan tuntemaan olonsa epämukavaksi. Tämä voi lisätä pelon kokemuksia.
LUE MYÖS: Mitä lapset pelkäävät? Nämä ovat tavallisimmat pelon aiheet ikäkausittain
Toinen mahdollinen kamerakikka on laittaa näyttelijät kuvaamaan kohtauksia – usein tärisevin käsin. Näin katsoja tuntee kuin olisi itse jahdatun uhrin nahoissa.
Levottomuutta voidaan myös herättää laajoilla kuvakulmilla. Näkymä saa kauhuelokuvan katsojan olettamaan, että pian kuvaan ilmestyy jotain pelottavaa. Tuntemus herättää kauhua, vaikka loppujen lopuksi kuvaan ei mitään pelättyä ilmestyisikään.
Pelko voi olla tuttua myös töistä. Alla olevalla videolla kerrotaan pelolla johtamisesta.
7:02
Eristys
Yksi klassinen kauhuelokuvista tuttu elementti on päähenkilöiden vieminen eristyksiin, kauas muista ihmisistä ja heidän tarjoamastaan avusta hätätilanteessa. Nykymaailmassa olemme jatkuvasti yhteydessä toisiimme sosiaalisen median ja älypuhelinten kautta. Ajatus eristäytymisestä onkin jo yksistään hirveä.
Tavallisesti yksinäisiin olosuhteisiin lisätään kauhuelokuvissa muita pelotteita, kuten pimeyttä. Kun kohtauksessa pimeydestä kantautuu outoa rapinaa, katsoja ei voi tietää, lähestyykö yksinäistä hahmoa pöllö vai zombi.
Lähde: Daily Mail