Saksassa äänestetään koronarokotteen määräämisestä pakolliseksi vielä tänä vuonna

Saksassa huoli täyden koronasulusta uhasta leviää tartuntojen jatkaessa kasvuaan 1:48
Kerroimme aiemmin: Saksassa huoli täyden koronasulusta uhasta leviää tartuntojen jatkaessa kasvuaan.

Saksan parlamentissa äänestetään vuoden loppuun mennessä siitä, määrätäänkö koronarokotteet kaikille pakollisiksi.

Asiasta kertoi Saksan tuleva liittokansleri Olaf Scholz tiistaina saksalaislehdissä.

Scholz sanoi Bild-lehden haastattelussa, että asiasta äänestetään parlamentissa, koska kyseessä on omantunnon kysymys.

Noin 68 prosenttia saksalaisista on ottanut koronarokotteen, ja viime viikkoina useat poliitikot ovat patistaneet kansalaisia rokotettaviksi kattavuuden nostamiseksi. Väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin hallitus ei kannattanut rokotepakkoa, mutta sen kannatus on noussut sairaaloiden kuormituksen kasvaessa.

Scholzin mukaan asiasta äänestettäisiin jo tämän vuoden aikana. Rokotuspakko astuisi voimaan helmikuun loppuun mennessä.

–  Liian monta ihmistä on rokottamatta, Scholz sanoi, lisäten että rokotepakko tarvitaan "suojelemaan meitä kaikkia".

Kansanterveydestä vastaavan Robert Koch -instituutin (RKI) mukaan Saksassa kirjattiin tiistaina yli 45  700 uutta tartuntaa ja melkein 390 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemaa.

Viime viikolla kerrottiin, että yhteensä yli 100  000 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Saksassa.

Lue myös:

    Uusimmat