Saksan synagogahyökkääjän tavoitteena oli joukkomurha – hyökkäyksestä kuvattua videota ei saada pois netistä

Saksassa poliisi jahtaa ainakin yhtä ampumiseen Hallessa osallistunutta – MTV:n kirjeenvaihtaja kertoo Saksan kiristyneistä asenteista 7:11

Ampuja oli julkaissut noin viikko ennen hyökkäystä netissä vihaa uhkuvan manifestin.

Saksan synagogahyökkäyksestä epäilty mies halusi tehdä joukkomurhan, kertoi liittovaltion syyttäjä Peter Frank.

– Eilen kokemamme oli terroria. Tähän mennessä on selvinnyt, että epäilty aikoi tehdä synagogassa joukkomurhan, Frank sanoi.

Epäillyn autosta löytyi neljä kiloa räjähteitä.

Mies oli julkaissut noin viikko ennen hyökkäystä netissä vihaa uhkuvan manifestin, jossa hän uhosi haluavansa tappaa "ei-valkoisia ihmisiä, mieluiten juutalaisia".

Saksalaislehti Die Weltin mukaan 10 sivua pitkässä tekstissä mainittiin aikomus hyökätä Hallen synagogaan juutalaisten juhlapäivän Jom kippurin aikana. Teksti oli kirjoitettu englanniksi.

Manifestissa viitattiin myös epäillyn hyökkäyksestä tekemään livestriimiin. Hyökkäys näkyi suorana lähetyksenä Twitch-nettipalvelussa 35 minuutin ajan.

Palvelun mukaan noin 2 200 ihmistä näki sen. Video leviää yhä netissä, vaikka teknologiayritykset ovat yrittäneet estää väkivaltaisen sisällön levittämisen.

Video leviää yhä kuitenkin useilla muilla väkivaltaista ja seksuaalista sisältöä tarjoavilla nettisivuilla, joista osa perustuu vertaisjakamiseen, osa nimettömänä toimimiseen.

Uutistoimisto AFP kertoo löytäneensä netistä helposti kaksi videolinkkiä, joita kautta videota on katsottu jo yli 90 000 kertaa.

Nettipalstoilla on levitetty ampujan videota jopa englannin kielellä tekstitettynä.

– Kun näin usean saksaa puhumattoman (nimettömän käyttäjän) kysyvän, mitä Hallen synagogan ampumisvideolla sanotaan, päätin tehdä siihen käännöstekstityksen, videota nimettömänä jakava nettikäyttäjä kertoo linkin yhteydessä.

Pelkät sanat eivät riitä

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan valtion täytyy turvautua kaikkiin keinoihin vihan ja väkivallan torjumiseksi. Merkelin mukaan näille asioille tulee olla Saksassa nollatoleranssi.

Tapahtumapaikalla Hallessa vierailleen liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin mukaan valtiolla on velvollisuus suojella juutalaisten elämää Saksassa. Presidentin mukaan historia varoittaa saksalaisia osoittamasta ymmärrystä äärioikeistolaisuutta tai rotuvihaa kohtaan.

– On selvää, että valtio on vastuussa juutalaisten elämästä ja juutalaisten turvallisuudesta Saksassa, Steinmeier sanoi.

Saksan juutalaisten keskusjärjestön mukaan oli skandaali, ettei synagogalla ollut poliisivartiota Jom kippurin aikana.

– Tästä piittaamattomuudesta on nyt saatu maksaa katkerasti, sanoi järjestön johtaja Josef Schuster.

Hallen poliisin tiedottajan mukaan toinen kuolonuhreista oli turkkilaisessa ravintolassa ollut mies. Toinen kuolonuhri oli nainen, joka ammuttiin kadulle synagogan ja juutalaisen hautausmaan lähellä.

Lue myös:

    Uusimmat