Suomen judokajärkäle Martti "Marasonni" Puumalainen kertoo saaneensa kutsun showpainin maailmaan.
Showpainin jättiorganisaatio WWE (World Wrestling Entertainment) lähestyi Puumalaista yllättäen sosiaalisessa mediassa. Suomalaista houkuteltiin judonäyttämöiltä astetta räväkämpään ympäristöön.
Puumalaisen mukaan hänet olisi haluttu WWE-ottelijaksi organisaation läpimurtosarjaan. Osapuolet kävivät keskustelua aiheesta, mutta sopimukseen ei toistaiseksi päästy.
– Ei löydetty sopivaa ajankohtaa. Sanoin, että keskitytään nyt Losiin (olympialaisiin) ensin ja katsotaan sitten uudestaan, Puumalainen kertoo.
Vuoden 2028 olympialaisiin täysin palkein valmistautuva Puumalainen ei poissulje showpainia tulevaisuudessa.
– Voisihan tuollainen "näyttelyhomma" olla ihan siistiä, hän päättää.
Ensi viikolla 29 vuotta täyttävä Puumalainen on judon raskaan sarjan Euroopan mestari vuodelta 2023.
WWE on showpainin markkinajohtaja Pohjois-Amerikassa. Organisaation tunnetuimpiin brändeihin kuuluvat muun muassa RAW ja Smackdown.


