Saksalainen jättiraportti julki: Tässä eri autoluokkien pahimmat murheenkryynit
ADACin raportista selviää, että autoilijat turvautuvat tiepalvelun apuun yleisimmin sähköongelmien vuoksi.
Saksan autoliitto ADAC on julkaissut 123 automallin tiedot siltä osin, kuinka tiheästi ne ovat jättäneet tielle tai jääneet käynnistymättä. Data perustuu ADACin tiepalvelun lähes neljään miljoonaan avustustapaukseen viime vuodelta.
Mukana olleiden autojen ensirekisteröinnit asettuvat välille 2009–2016.
Kaikkein harvimmin tielle jätti ADACin mukaan vuonna 2016 käyttöönotetut Audi A3:t. Tuhatta autoa kohden vain 0,5 A3-mallia jätti tielle vuoden 2018 aikana.
Yleisimmin autoilija joutui turvautumaan tiepalvelun apuun sähkövikojen vuoksi. Vuonna 1998 sähkövikojen osuus avustustapauksista oli 31,3 prosenttia, viime vuonna jo 52,1 prosenttia.
Lue myös: Tämä automalli on murheenkryyni ylitse muiden – joka viides reputtaa jo ensimmäisessä katsastuksessa
ADAC huomauttaa, että mukana ei ollut yhtäkään autoa, joka olisi murheenkryyni jokaisen vuosimallinsa osalta.
Alla ADACin testin topit (+) ja flopit (–) autoluokittain aakkosjärjestyksessä.
Pikkuautot
+ Chevrolet Spark
+ Citroen C1
+ Opel Agila
+ Peugeot 107
+ Suzuki Splash
+ Toyota Aygo
+ Volkswagen Fox
– Fiat 500 (2014–2015)
– Fiat Panda (2012–2013)
– Smart Forfour (2015–2016)
– Smart Fortwo (2015–2016)
Kompaktit autot
+ Audi A1
+ Fiat Punto
+ Ford Fusion
+ Honda Jazz
+ Mazda 2
+ Mazda CX-3
+ Mini 3/5-ovinen
+ Mitsubishi Colt
+ Mitsubishi Space Star
+ Peugeot 2008
+ Renault Captur
+ Skoda Fabia
+ Skoda Roomster
+ Suzuki Vitara
+ Toyota Yaris
– Hyundai i20 (2011–2014)
Alempi keskiluokka
+ Audi A3
+ Audi Q3
+ BMW 1-sarja
+ BMW 2-sarja
+ BMW X1
+ Hyundai Tucson
+ Mazda CX-5
+ Mercedes-Benz A-sarja
+ Mercedes-Benz B-sarja
+ Mercedes-Benz CLA
+ Mercedes-Benz GLA
+ Mitsubishi ASX
+ Renault Kadjar
+ Skoda Rapid
+ Volkswagen Beetle
– Dacia Logan (2012)
– Ford C-Max (2010)
– Ford Kuga (2012)
– Hyundai i30 (2009–2010)
– Kia cee'd (2009, 2010–2011)
– Kia Sportage (2011)
– Nissan Qashqai (2015–2016)
– Peugeot 308 (2011)
– Renault Kangoo (2015)
– Renault Scenic (2015)
Keskiluokka
+ Audi A4
+ Audi A5
+ Audi Q5
+ BMW 3-sarja
+ BMW 4-sarja
+ BMW X3
+ Mercedes-Benz GLC
– Ford S-Max (2009–2010, 2016)
– Opel Insignia (2013–2014)
– Seat Alhambra (2013–2014)
– Volkswagen Sharan (2013–2014)
Ylempi keskiluokka
+ Audi A6
+ BMW 5-sarja
+ Volkswagen Touareg
– Mercedes-Benz E-sarja (2009–2010)
Pakettiautot
+ Mercedes-Benz Sprinter
Lähde: ADAC
Uusimmat
-
14:11
Poliisilta uutta tietoa Jyväskylän Keltinmäen ampumisesta
-
14:08
Maailman parhaat karaokelaulajat kilpailivat Turussa – "Mykistävää, miten hyviä laulajia on ollut"
-
14:01
Palestiinalaishallinto MTV:lle: Ottakaa gazalaisia Suomeen sairaalahoitoon
-
13:59
Täyttä dominointia! Kalle Rovanperä ajoi ylivoimaiseen voittoon
-
13:43
Alue- ja kuntavaaleihin puoli vuotta – kokoomuksella suurin budjetti
-
13:42
Mistä rattiraivo johtuu? Psykologi avaa, miksi tunteet kuumenevat liikenteessä
-
13:41
SDP hyökkäsi hallituksen palkkamallia vastaan – kansanedustajilta yli 20 tiedotetta samasta aiheesta
-
13:34
Poliisi epäilee: 70-vuotias mies surmasi ikäisensä naisen
-
13:33
Kurkista kulisseihin – tältä näytti TTK:n parinvaihtoviikko harjoitussalilla: "Suoraan syvään päätyyn"
-
13:24
Perussuomalaisten kone yskii – MTV:n vertailu: Näin paljon puolueilla on ehdokkaita kevään vaaleihin
-
13:21
Syyslomille aurinkoista ulkoilusäätä – Välimeren lomakohteisiin märkiä yllätyksiä
-
13:13
NY Times: Salaiset dokumentit paljastavat Hamasin "ison projektin"
-
12:48
Hirmuisen nukuttajan tilastoon tahra – superottelun ratkaisu nostatti raivon: "Vastenmielistä"
-
12:13
Tiedätkö kaikki Lähi-idän konfliktin osapuolet? Nämä seitsemän tahoa uhkaavat synnyttää "suursodan"
-
11:55
Israel sanoo jatkavansa toimia sen eteen, ettei rauhanturvaajille aiheutuisi vahinkoa
-
11:55
Gogi Mavromichaliksen suurta onnistumista TTK-parketilla edelsi tuskien taival: "Rankin viikko"
-
11:50
Järisyttävä siirtoväite supertähti Erling Haalandista
-
11:39
4 faktaa suostumuksellisesta seksistä: "Parantaa myös miesten turvallisuutta"
-
11:26
Linnea Leino kohtasi toistaiseksi suurimman haasteensa tanssilattialla
-
11:22
Nainen kadonnut Siikajoella – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää