Mainos

Tämä automalli on murheenkryyni ylitse muiden – joka viides reputtaa jo ensimmäisessä katsastuksessa

5:59
Autojen katsastaminen muuttui viime toukokuussa – videolla kerrotaan miten.

Maamme teillä liikkuu muutama automalli, joista ei viime vuoden ensikatsastuksissa hylätty yhtä ainutta. Toisesta ääripäästä kuitenkin löytyy malli, joka kompuroi ensimmäisessä katsastuksessaan valitettavan usein.

Ensimmäistä kertaa katsastukseen tulevat eli noin kolmevuotiaat henkilöautot menevät tarkastuksesta yleensä hyvin läpi. Traficomin tilastojen mukaan vuonna 2018 ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 prosenttia, kun osuus edellisenä vuonna oli 3,0 prosenttia.

Keskimäärästä oli kuitenkin isoja poikkeuksia molempiin suuntiin.

Yksittäisistä henkilöautomalleista hurjimman kolmevuotiaiden hylkäysprosentin nappasi taas Dacia Sandero. Sanderoista peräti 18,9 prosentissa oli hylkäykseen johtanut vika, useimmiten etuakselistossa.

Valtava vikaisuus ei johtunut siitä, että Sanderoilla olisi ajettu erityisen paljon. Matkamittarilukemien keskiarvo oli 47 000 kilometriä ja mediaani 41 000 kilometriä.

Tilanne oli vain pahentunut vuoden takaa. Vuonna 2017 ensikatsastukseen ajaneista kolmevuotiaista Dacia Sanderoista hylättiin 17,8 prosenttia.

Hyvin ei mene muillakaan Dacioilla, sillä merkin kaikista malleista hylättiin viime vuonna keskimäärin 12,7 prosenttia. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 11,6 prosenttia.

Reilusti yli keskiarvon hylkäyksissä päätyivät merkkitasolla myös Fiatit ja Renaultit. Fiatin merkkikohtainen keskimääräinen hylkäysprosentti oli viime vuonna 9,7 ja Renaultin 8,7.

Minit, Suzukit ja Hondat pärjäävät

Paljon keskimääräistä vähemmän merkkikohtaisia hylkäysvikoja oli Mineissä (0,6 prosenttia), Suzukeissa (0,7 prosenttia) ja Hondissa (0,8 prosenttia). Tilaston mallioppilaat olivat Mini Cooper ja Honda HR-V, joiden kummankin mallikohtainen hylkäysprosentti oli pyöreä nolla.

Kolmevuotiaana katsastettujen Mini Coopereiden matkamittarilukemien keskiarvo oli 43 000 kilometriä ja mediaani 39 000 kilometriä. Honda HR-V:llä vastaavat lukemat olivat 51 000 ja 49 000 kilometriä.

Uusimpia autoja hylätään määräaikaiskatsastuksissa eniten jarruista löytyvien vikojen ja puutteiden vuoksi. Vanhempia autoja taas hylätään eniten etuakseliston takia. Myös jousituksessa ja iskunvaimennuksessa löytyvät viat ovat yleinen hylkäysperuste.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja