Entistä Air Canadan lentäjää vastaan on nostettu useita rikossyytteitä.
Entistä lentäjää vastaan on nostettu useita rikossyytteitä hänen lennettyään väärennetyllä lentolupakirjalla Kanadassa, kertoo muun muassa CNN.
Kanadan poliisin mukaan Entinen Air Canadan kapteeni Geoffrey Wall lensi lähes 17 vuotta kuljettaen kymmeniä tuhansia matkustajia vuosina 2009–2025 ilman vaadittavaa lupaa. Poliisi pidätti Wallin 1. kesäkuuta.
Viranomaisten mukaan Wall lensi muun muassa Boeing 767-, 777,- ja 787-koneita ja ansaitsi uransa aikana lähes kaksi miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Wallilla oli kaupallisen ilmailun lupakirja, mutta hänellä ei ollut vaadittavaa ATPL-A-lupakirjaa, joka hänen olisi pitänyt suorittaa vuonna 2009 kapteeniksi ylentyessään.
Paikallinen poliisi kertoo, että Wall jäi kiinni rutiinitarkastuksessa vuonna 2025. Wall itse oli ehtinyt jäädä jo eläkkeelle ilmailusta, kun viranomaiset aloittivat tapauksesta rikostutkinnan.
Air Canada korostaa lausunnossaan, että Wall oli pätevä lentämään isoja koneita ja että yhtiön lentäjät käyvät läpi säännöllisiä koulutuksia, sekä tarkastuslentoja.
– Matkustajien turvallisuus ei vaarantunut, koska kaikki lentäjämme käyvät läpi säännöllisen koulutuksen ja tarkastukset. Oikea lupakirja on kuitenkin olennainen osa ilmailun turvallisuutta ja suhtaudumme siihen äärimmäisen vakavasti.
Wall sai Kanadan ilmailuviranomaiselta sakot ja häntä vastaan on nostettu seitsemän rikossyytettä muun muassa petoksesta, sekä kahdesta väärennetyn asiakirjan käytöstä.

