Ruotsin uudeksi pääministeriksi sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson

Ruotsin uudeksi pääministeriksi nousee sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson.

Valtiopäivät äänesti asiasta keskiviikkona. Anderssonista tulee ensimmäinen nainen Ruotsin pääministerinä. Valinta sai salissa aikaan raikuvat aplodit.

Andersson tuli valituksi pienimmällä mahdollisella äänimarginaalilla. Anderssonin puolesta äänesti 117 valtiopäiväedustajaa, vastaan äänesti 174 ja tyhjää äänesti 57 parlamentaarikkoa. Tullakseen valituksi Andersson ei saanut saada yli 175:tä ääntä häntä vastaan. Äänestyksessä Andersson tarvitsi keskustan ja vasemmistopuolueen tuen.

Andersson sai tiistai-iltana kaipaamansa vasemmistopuolueen tuen, kun puolueet pääsivät sopuun kaikkein matalimpien eläkkeiden korottamisesta.

Myös keskustapuolue kannatti Andersonin valintaa, mutta ilmoitti juuri ennen äänestystä hylkäävänsä hallituksen budjetin. Puolue kertoi, ettei anna tukeaan hallituksen budjettilakiehdotukselle keskiviikkona iltapäivällä järjestettävässä äänestyksessä.

Talouden tiukka vartija

Kauppatieteellisen koulutuksen saanutta ja vuodesta 2014 valtiovarainministerinä toiminutta Anderssonia on pidetty oikeistososiaalidemokraattina ja talouden tiukkana vartijana. Andersson valittiin Ruotsin sosiaalidemokraattien johtajaksi marraskuun alussa.

Anderssonin edeltäjä, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven ehti olla pääministerinä seitsemän vuotta. Sosiaalidemokraatteja hän oli johtanut vuosikymmenen. 

Lue myös:

    Uusimmat