Ruotsin puolueet kritisoivat kiivaasti toisiaan tänäänkin – ex-pääministeri jyrähti: "Kyllä ennen kunnioitettiin vaalipäivää"

Ruotsissa puolueiden välinen kritisointi on jatkunut vielä vaalipäivänäkin. Puolueiden välillä lentäneet sanat ovat saaneet myös entisen pääministerin liittymään keskusteluun. 

Sosiaalidemokraattien aamuinen lehdistötilaisuus oli täynnä armotonta kampanjointia. He kohdistivat tilaisuudessa ankaraa kritiikkiä kokoomusjohtajaa kohtaan, mikä taas herätti voimakkaita vastareaktioita.

– Mielestäni tämä on karmea lopputulos, ruotsalaisen politiikan amerikkalaistamista, sanoo Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson.

– Ei se niin ole, että kokoomuslaiset eivät koskaan olisi sanoneet mitään kritiikkiä meistä vaalipäivänä. On aika käyttäytyä kuin aikuinen, vastaa sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson.

"Täytyy erottaa ihminen ja asia"

Valtiovarainministeri Andersson piti aamuisen lehdistötilaisuuden yhdessä Anders Ygemanin kanssa. Tilaisuudessa hän myös epäili, ettei Kristerssonin pystyisi toimimaan pääministerinä.

Expressen tapasi Kristerssonin aamulla ja kysyi tältä mielipidettä Anderssonin kritiikkiin.

– Mielestäni se kertoo enemmän hänestä kuin maamme politiikasta. On karmeaa, että politiikkamme on amerikkalaistunut; mennään henkilöön enemmän kuin puhutaan politiikkaa. Kaikkien pitäisi kunnioittaa vaalipäivää, nyt on valitsijoiden päivä.

– Kaikkien pitäisi erottaa ihminen ja asia. Andersson tekee mielestäni kamalaa talouspolitiikkaa, mutta en koskaan kyseenalaistaisi hänen henkilökohtaista soveltuvuuttaan tai arvoaan, hän jatkaa.

Myös entinen pääministeri Carl Bildt on reagoinut Anderssonin sanomisiin.

– Aiemmin oli huonoa käytöstä jatkaa toisten kritisoimista vaalipäivänä, hän kirjoitti Twitterissä.  

Lue myös:

    Uusimmat