Ruotsin jännitysvaalien tulos: Villeimmät visiot eivät toteutuneet, mutta Ruotsidemokraatit sai vaalivoittonsa – katso täältä lopulliset prosentit ja paikkajako!

Ruotsidemokraateille tulossa vaalivoitto 4:26

Ruotsalaiset äänestivät sunnuntaina parlamenttivaaleissa. Lopputulos antaa kimurantit lähtökohdat hallitusneuvotteluille.

Video: Ruotsidemokraattien vaalivoitto alkoi näyttää ilmeiseltä jo ovensuukyselyjen perusteella.

Sosiaalidemokraatit pitivät paikkansa Ruotsin suurimpana puolueena, mutta tulos, 28,4 prosenttia, on heikoin nykymuotoisen puolueen historiassa.

Maltillinen kokoomus onnistui lopulta pysymään selvästi ruotsidemokraattien edellä. Kokoomus keräsi äänistä 19,8 ja ruotsidemokraatit 17,6 prosenttia.

Ruotsidemokraateille voitto merkittävä

Tulos on ruotsidemokraateille joka tapauksessa merkittävä voitto, vaikka kaikkein villeimpiin toivelukemiin ei ylletty. Kasvua tapahtui viime vaaleista, joissa puolue keräsi 12,9 prosentin ääniosuuden. 

Muita voittajia olivat useat pienemmät puolueet: keskusta, vasemmistopuolue ja kristillisdemokraatit kasvattivat kaikki ääniosuuttaan selvästi.

Liberaalien kannatus pysyi samalla tasolla, kun taas ympäristöpuolue kärsi merkittävän tappion. Puolue säilyi kuitenkin yhä neljän prosentin äänikynnyksen yläpuolella, eikä pyyhkiytynyt kokonaan parlamentista.

Luvassa haastavat hallitusneuvottelut

Ruotsin hallitusneuvotteluista ennustetaan vaikeita.

Perinteiset puolueblokit päätyivät lähelle tasapeliä: punavihreät näyttäisivät saavan valtiopäiville 144 edustajaa ja porvarit 143.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hallituksen muodostamista hankaloittaa ruotsidemokraatit, joka sai yhteensä 62 paikkaa. Kumpikaan blokeista ei halua tehdä yhteistyötä vaa'ankieliasemaan päätyneen puolueen kanssa.

Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson vetosi puolueblokkien tasapelistä huolimatta heti illan vaalivalvojaisissa vaalitulokseen ja ilmoitti haluavansa muodostaa uuden hallituksen.

Hänen mielestään pääministeri Stefan Löfvenin ja nykyisen punavihreän hallituksen tulisi erota.

Lue myös:

    Uusimmat