Mainos

F1

F1Kansikuva

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Ruotsalaiskuski väistyy Kimi Räikkösen tieltä: "Vähän surullista"

0:49

Ruotsalaiskuski Marcus Ericsson ajoi Abu Dhabissa viimeisen F1-kisansa ainakin toistaiseksi. Hän saa tehdä Sauberilla tilaa Kimi Räikköselle.

Viimeinen Ericssonin F1-urakointi päättyi tekniseen vikaan.

– On vähän surullista tietysti. Olisin halunnut päättää kauteni vahvaan kisaan, mutta aina ei mene niin, hän harmitteli.

Ongelman tarkemmasta syystä Ericssonilla ei ollut tietoa.

– Auton vauhti alkoi hidastua. Jouduin lopettamaan. Joku tekninen ongelma. En tiedä tarkkaan.

Ensi kaudella Ericsson kisaa IndyCar-sarjassa.

– Vähän kaksijakoinen tunne. On surullista lähteä, koska tiimi on parantanut niin paljon, mutta toisaalta odotan innolla muita haasteita, hän sanoi.

Ericsson ajoi Caterhamilla ja Sauberilla viiden kauden aikana 97 F1-kilpailua. Paras sijoitus oli Sauberilla Australiassa 2015 saavutettu kahdeksas tila. Kaudella 2017 Ericsson oli maalissa yhdeksäs Bahrainissa, Saksassa ja Meksikossa.

Ericsson, 28, oli ensimmäinen ruotsalainen F1-kuski sitten Stefan Johanssonin, joka sai F1:stä potkut 1991. Johansson kilpaili 1980-luvulla Ferrarilla ja McLarenilla.

0:32

3:22

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja